Joulukuun kunniaksi meidän bannerissa komeilee vuoden vaihteen yli koirat tonttulakkeineen. Tällä hetkellä Oulussa on valkea maa, mutta eipä se kauan valitettavasti tule säilymään. Koska kuitenkin toivon valkeaa joulua, saavat nämä olla viimeiset kuvat, joissa voi nähdä vielä välähdyksiä syksystä. En tiedä pitääkö loppuvuodeksi turvautua viime talven kuviin, jos mielii saada blogiin jotain valkeaa, mutta sen näkee.
On se vaan kiva kun on tuollainen kaverikoira joka edelleen solahtaa tähän meidän porukkaan niin mutkattomasti. Hain eilen Lennin meille lainaan päiväksi. Muutama tunti hengailtiin kotosalla. Pojat paini olohuoneen lattialla, Wissi paheksui toimintaa omalta pediltään ja Basso ilmaisi äänekkään mielipiteensä poikien leikeistä. Useasti.
Yli seitsemänvuotias koira ei saa enää osallistua luonnetestiin. Oskari kävi tälleen viime tipassa suorittamassa tämä huvin. Ja huviahan sen Oskarille vain oli :D
Mulla jännitti hulluna edellisenä päivänä, mutta kun testipaikalle päästiin ja odoteltiin omaa vuoroa ni jännitys hävisi ja oli vain mukavaa.
Mulla jännitti hulluna edellisenä päivänä, mutta kun testipaikalle päästiin ja odoteltiin omaa vuoroa ni jännitys hävisi ja oli vain mukavaa.
Meillä alkoi loma. Alkoi jo viikko sitten. Kohta se jo allekirjoittaneella loppuu. Viikon päästä. Mentiin lomamatkailemaan ensin pääkaupunkiin ja siitä suunnattiin Loviisan lähelle maaseudun rauhaan. Toissailtana tultiin kotiin ja edelleen koirista on veto poissa. Sitä se vaihtuva maisema teettää.
Kaikille kääpiöpinserien ja muiden pesäkoirien omistajille:
Kulje huoneistossa varoen, jos tiedät että alueella esiintyy pesäkoiria, yksittäin tai jopa laumoissa. Näiden harmittomien karvakorvien pesärauhaa ei sovi häiritä turhaan, jos kello on.. ihan mikä tahansa aika päivästä/viikosta/kuukaudesta/vuodesta.
Mitä meille kuuluu nyt?
Meidän kotona asustaa galgo. Se on pieni ja huomaamaton sohvan nurkkaan kerälle kiertyneenä, mutta äänekäs ja riehakas mieleistä tekemistä saadessaan. Galgo, joka meillä asuu on muuttanut Suomeen Espanjasta. Kotigalgollamme on useita muita galgotuttavia, jotka ovat myös tulleet Espanjasta Suomeen uusiin koteihinsa.
Kun tämä meidän galgoneiti kotiutui, olin hyvin aktiivinen rescueyhdistyksen foorumilla. Kerroin kuulumisia ja luin muiden rescueiden omistajien tekstejä omista koiristaan. Minulla pitäisi nykyäänkin olla tunnukset jollekin uudemmalle foorumille, mutta ei mitään käsitystä mistä ne löytäisin, tai mistä edes löytäisin koko foorumin. Hupsista.
Meillä oli myös kaksi kotihoitolaista hetken ajan, kukin oman aikansa. Selailin varmaan päivittäin yhdistyksen kotia etsivien koirien listaa ja ihastuin yhteen jos toiseenkin galgoon, jotka odottelivat omaa kotiaan jollain tarhalla. Kuitenkin, ajan kuluessa, en enää tuntenut kuuluvani tähän omalaatuiseen porukkaan, josta löytyi niin äärimmäisiä ihmisiä, ettei heidän mielipiteitään halunnut kuunnella jatkuvasti.
Ympärille jäi ainoastaan niitä ihmisiä, joiden kanssa pystyy olemaan samaa mieltä asioista ja joiden kanssa pystyy keskustelemaan ilman että tunteet kuumenevat liikaa. Edelleen sydän sykkii näille ihanille puikkonokille, mutta en uskalla ottaa uudelleen sitä riskiä, mikä aikuisen espanjalaisen rescuen (taustoista ei mitään selvillä) kanssa tulee otettua. Ehkä sitten joskus jos on oma talo ja oma piha, jolloin koiran kouluttaminen ja sopeuttaminen uuteen ympäristöön käy helpommin. Varsinkin eroahdistuksen osalta, jos sellainen yksilö sattuu kohdalle.
Ulkomaalaisen (ja miksei toki suomalaisenkin) rescuen taustat ovat yleensä hämärän peitossa. Erilaiset pelot voivat tulla ilmi ihan yllättäen kun koiran kanssa harjoitellaan yhteiseloa. Vaikka Wissi ja Pepe ovat olleet aika simppeleitä tapauksia noin niinkuin yleisesti ottaen, tiedän myös galgoja jotka ovat vaatineet paljon enemmän työtä ja varsinkin aikaa ennen kuin arki niiden kanssa voi normalisoitua.
Toisella tuntemistani koirista oli erittäin paha eroahdistus ja toinen oli todella arka vieraita ihmisiä kohtaan. Koirapuistossa tarpeeksi pienessä porukassa arka koira uskalsi olla mukana, mutta ei lähestynyt omistajansa lisäksi ketään muuta ihmistä. Nykyään kumpikin on ollut Suomessa jo vuosia ja tietämäni mukaan voivat hyvin.
Galgojen huono kohtelu Espanjassa on epäreilua ja julmaa. Ehkäpä vanhoja uskomuksia ja tapoja pikkuhiljaa sukupolvien vaihtuessa saadaan muutettua ja tarpeettomille koirille annetaan arvokkaampi loppu. Koirien huonosta kohtelusta tietyissä maissa puhutaan niin paljon varsinkin rescuepiireissä, etten halua itse pureutua aiheeseen kovin syvällisesti. Kannatan koirien armollista lopetusta, valistamista sekä adoptointia, mutta en tunne tilannetta niin hyvin, että osaisin antaa syväluotaavan analyysin kaikista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista kodittomien koirien lukumäärän vähentämiseen.
Minulla on täällä vain tämä kotigalgo. Se nauttii elämästään sohvan nurkkaan kerälle kiertyneenä. Tänään se nauttii olostaan toisen kaltaisensa kanssa. Symmetrisesti jalat yhtä sotkussa.
Ajattelin jo muutama viikko sitten, että meillä jäi tältä talvelta kokematta mun lempiosuus talvesta. Kantava hanki! Vettä satoi ja lumi suli. Eihän siitä jää mitään jäljelle.
Useiden pakkasöiden ja aurinkoisien päivien seurauksena meillä on nyt ihana hanki. Metsässä ja kaupungissa. Tänään nautittiin Oskarin kanssa hankiaisesta metsässä Johannan ja Lennin seurassa puolen päivän aikaan ja aamulla aikaisin Wissin ja Basson kanssa Oulujoen rannalla kävellessä. Kevät tulee ja olen täysin valmis!
Muistan kompastelleeni joskus mökkireissuilla näihin pirulaisiin. Luonnon oma ansalanka näin talvisaikaan...
Tämä kaksikko on kyllä niin sympaattinen yhdessä. Lennillä on jatkuvasti enemmän energiaa kuin Oskarilla, eikä kossikka aina jaksaisikaan lähteä Lennin riehuntaan mukaan. Oskari hoitaa asian tyynen rauhallisesti, kun näkee, että Lenni on tulossa kohti. Pieni väistöliike ja (näin ihmisnäkökulmasta) hyvin halveksuvan näköinen ilme perään :D
Kyllä se kuusvee osaa vielä rällätäkin! Siihen tarvitaan vain oikea mielentila ja sinnikäs leikkikaveri.
Peltoa pitkin kävellessä Oskaria alkoi kiinnostaa jäniksen papanat hangen alla. Oletettavasti. Mitä muutakaan syötävää keskellä peltoa olisi hieman lumen alla? Lenni sattui isommalle apajalle kuin Oskari papanoidensa kanssa.
Aika onnellisen näköinen herrasmies sorkkansa kanssa. Kauaa se ei saanut sorkkaa kanniskella, kun matkanteosta ei olisi tullut enää mitään. Herkkupala jätettiin koirien ulottumattomiin.
Korvavaivaisen labradorin korvat alkoivat kutista kesken matkan, joten asia täytyi hoitaa pikimmiten. Vai mistähän tätä hyljettä mahtaa kutittaa?
Aurinkoisista päivistä on saatu nauttia meidän leveysasteilla oikein urakalla, mutta tämä päivä taisi jäädä tämän sarjan viimeiseksi. Eipä tuo niin haittaa, kun kotona odottaisi siivo. Joka siis pitäisi siivota...
Ehkä siitä siivosta päästään nyt huomenna eroon kertaheitolla, kun heti aamusta aloittaa reippaalla otteella ja ripeästi. Koirat ei varmasti arvosta kovinkaan paljon tylsää siivouspäivää, mutta jospa sillä saisi vähennettyä tuota hiekan ja pölyn määrää. Aika nopeasti kaupunkiasujalla alkaa lattiat muistuttaa kävelytien pintaa hiekkoineen ja kuraisine jälkineen.
Ja kadut siivotaan vasta vapuksi! Just joo.
Me ollaan sitkeitä sissejä ja aiotaan tarpoa sitten hiekassa ja pölyssä sen aikaa kunnes malttavat lakaista. Mutta kevät tulee ja nyt nautitaan valosta!
Satuttiin kyllä parhaaseen mahdolliseen aikaan seikkailemaan meren jäälle Hietasaaren edustalle. Kunnon auringonpaiste, eikä liikaa pakkasta.
Bassolla meinasi sutata aika tavalla ja sen pienen pienestä päästä tuli ihan liikaa haukkumista. Mietittiin Karrin kanssa, johtuuko Basson hervoton haukunta siitä, että sitä jännittää Wissin mahdolliset hepulit. Basso tykkää kyllä leikkiä Wissin kanssa, mutta varsinkin ulkona meno käy usein liian rajuksi. Basso kuitenkin rauhoittui, kun huomasi, että Wissi pysyi rauhallisena. Ainakin osan matkaa. Piti kaapata pinseri kainaloon, kun Wissi sai kauhean hepulin.
Oskari sai osansa tästä mummelin vauhdista. Onneksi jään päällä oli paikoitellen lunta, ettei kenelläkään revähtänyt mitään, kun vauhti kasvoi.
Vaikka minun hermoja koeteltiinkin reippaasti Basson haukuntakonsertin toimesta, päällimmäiset tunnelmat lenkistä oli kuitenkin positiiviset. Tämä kyseinen reissu meren jäälle jäikin tämän talven ensimmäiseksi ja viimeiseksi, sillä ilma on lauhtunut vähän turhan paljon, jotta minä uskaltautuisin enää jään päälle.
