Meillä alkoi loma. Alkoi jo viikko sitten. Kohta se jo allekirjoittaneella loppuu. Viikon päästä. Mentiin lomamatkailemaan ensin pääkaupunkiin ja siitä suunnattiin Loviisan lähelle maaseudun rauhaan. Toissailtana tultiin kotiin ja edelleen koirista on veto poissa. Sitä se vaihtuva maisema teettää.

Majapaikan uusi sohva sai väliaikaisen suojan Oskarin kuolaa vastaan. Toimi moitteettomasti, eikä tarvinut koko ajan vahtia ettei labradori kävele liian läheltä sohvaa. Yöllä siinä oli hyvä labradorin myös kerällä nukkua. Tämä yllä näkyvä sohvanvaltaajakaksikko majoittui meidän kanssa makuuhuoneessa portin takana, etteivät häiriköi talon vakihaukkuja survomalla samaan petiin.

Talon vakiokalustoon kuuluva vanhus alkaa olla jo tosi vanhus. Pistää miettimään taas kerran vanhasta koirasta irti päästämistä kun sen aika tulee. Toivon todella, että kun se aika jokaisen koiran kohdalla joskus koittaa, osaa päästää irti ajoissa. Onni papparainenkin on välillä niin kovin virkeä ja hyväntuulinen, mutta kaikenlaista remppaa pienelle pinserille on kertynyt vanhoille päiville. Ei se mitään enää kuule ja näkeekin huonosti, mutta silti iloisesti häntää heiluttaen taapertaa menemään kun ulkona käytiin.

Kun Oskarille on tullut ikää, sen lämmönsietokyky on heikentynyt. Toki mustalla koiralla on kuuma lämpimillä ilmoilla, mutta Oskari läähättää raskaasti jo sopivalla aurinkoisella säällä kun mittarissa on +16. Aiemmin Oskari ei ole ollut näin herkkä. Netistä on kauhean vaikea löytää tietoa EIC:tä sairastavista koirista. Ehkä pitäisi rekisteröityä jonnekin noutajapalstalle ja kysellä sieltä. Mietin nimittäin, josko tämä muutos olisi sairauden etenemisen syytä? Oskarillahan ei koskaan ole ollut oireita, mutta koska tiedän kyseisestä sairaudesta muutenkin hyvin vähän, en osaa kuin arvuutella mahtaako tämä heikentynyt lämmönsietokyky johtua siitä.

Tästä syystä Oskarin löysi myös reissun aikana usein makaamasta viileän mökin lattialla tai haluamassa sisälle. Lämpötila kieppui +16 asteen tienoilla, tuuli ja oli puolipilvistä. Myös tylsyys (me ihmiset luettiin kirjaa eikä saanut seikkailla naapurin tontille) saattoi vaikuttaa.

Reissun mökkiosuuden aikana koirat saivat kaikki ruokansa pihalla. Jokaisella oli oma kohtansa pihalla johon nappulat leviteltiin ja sinne vaan syömään. Olisipa oma piha niin tulisi useammin laitettua. Tuohon kerrostalon sisäpihalle on tullut nappuloita laiteltua kuutioihin sun muihin, mutta harvemmin. 

Saunalla meinasi olla vähän ruuhkaista, kun lähdettiin koko porukan voimin sitä lämmittämään. Selvittiin siitäkin kokemuksesta ilman palaneita hännänpäitä tai katkenneita varpaita.

En kestä kuinka tuo saunamökin eteinen on niin tunnelmallinen! Koko paikka on kyllä semmonen aarre, että voisin asua siellä ehkä aina! Siis tuo pihapiiri. Olisi vieläpä palanen peltoa tontin reunalla, jonne voisin laittaa hepan ja ehkä lampaita kesäksi. Kyllä tuolla mieli lepää ja saa rentoutua. Kitkin ihan innoissaan taas kukkapenkkejä ja mansikkamaata :)

What is this yawning galgo thing?

Ulkona syömisen lisäksi koiria (sekä omistajia) aktivoitiin lenkillä Loviisan linnakkeen raunioilla. Oli mielenkiintoinen reissu täynnä upeita maisemia. Lenkki loppui samaan pisteeseen mistä alkoikin ja Oskari päätti kyltin kohdalla laittaa maate. Tämä oli tässä enkä kävele enää mihinkään, sanoi koko musta labradorin olemus. Pidettiin sitten pieni huilitauko ja käveltiin vielä parisataa metriä autolle.

Ja siis itse reitti linnakkeen ympärillä ei ollut kuin vajaa kaksi kilometriä, mutta käytiin vähän omia mutkia pitkin matkaa. Joen(?) varren puuston takana olikin sitten onnellisten takapihoja, jotka päättyivät viheralueeseen joka rajautui tuohon veteen. Mä ajatuksissani seikkailin ajassa taaksepäin noissa maisemissa.

Oskarin lepotauko ennen autolle siirtymistä

Heti ensimmäisenä aamuna herätessä päätin lähteä juoksemaan Wissin ja Basson kanssa. Mikäs siinä,auringon paistaessa pellon laidalta hölkkäillä 45min. Takaisin tullessa pysähdyttiin katsomaan nuoria sonneja. Niitä nelijalkaisia. Wissiä kiinnosti enemmän mahdollinen kissa viereisessä ladossa, mutta Basso mittaili yhden sonnin kanssa pitkään. Ihan oli hiljaista ja kehuin Bassoa kovasti kun se ei saanut minkäänlaista hepulia lähestyvästä eläimestä. Isosta sellaisesta. Aikamme kateltiin ja sit käveltiin takaisin omaan pihaan.

 Piehtaroiva labradori alkuasennossa