Tämä teksti on nyt väkisinkin todella synkkä ja täynnä mun ahdistusta, mutta haluan silti kirjoittaa. 

Kamussa Oskarin yleiskunto katsottiin. Olin aluksi ihan varma että Oskari oli jollain tavalla kipeä takapäästään, sillä se ei halunnut kävellä. Se oli yhtä kiltti oma itsensä kuin aina. Mutta kuitenkin niin vaisu. Kuumetta oli hieman, limakalvot hieman kellertävät, syke huiteli reilusti 120bpm. Ja vaikka Oskari vain makasi. Verikokeissa ei mitään suuria kummallisuuksia. Muistaakseni valkosoluissa joku poikkeama, sekä tulehdusarvot hieman koholla, ei edes paljoa.

Koska mitään kipupaikkaa ei löytynyt taivutteluissa mistään, Oskari päätettiin ultrata. Sivulöydöksenä virtsarakossa yksi kivi, sekä hieman suurentunut perna. Ei mitään mikä suoraan selittäisi oireet. Oskari oli nesteytyksessä ja meidät pyydettiin odottelemaan siihen saakka, että loput verikoetulokset tulevat. Oskarin olo selvästi parantui hetkeksi kun oli ollut tipassa jo hetken. Sitten se yhtäkkiä alkoi hengittää taas vaikeasti ja syke nousi selvästi taas hyvin korkealle. Lähdin pyytämään lääkäriä paikalle ja aloin olla jo todella paniikissa. Minun Oskari. Meidän Oskari. Eilen oli synttäritkin.

Lääkäri tuli paikalle ja sanoi että kyllä me nyt lähdetään vielä niihin keuhkokuviin. Ja me mentiin

Ja siellä se oli. Keuhkoissa aivan hurjasti tiivistymiä. Näyttää tosi vakavalta, toteaa lääkäri. Voin taputtaa itteäni selkään siitä, että pystyin pitämään itteni aika lailla kasassa koko ajan. Paitsi sitten, kun mentiin takaisin odottelemaan, että oskarille menee lisää nesteytystä.

Tässäkö on meidän Oskarin loppu. Se kurkunpäänhalvaus tekee jotain sen keuhkoille ja tästä ei enää nousta. Ihana työkaveri oli käynyt tuomassa mulle tiskille suklaata ja mussutin sitä menemään kun yritin tsempata itteäni. Oskarille aloitettiin antibiootti ja nesteytystä jatkettiin vielä. Toivottiin siis, että tiivistymät keuhkoissa ovat tulehdusnestettä joka poistuu kun tulehdus saadaan aisoihin.

Päästiin kotiin iltapäivällä monen monen tunnin jälkeen. Oskari oli väsynyt ja sydän hakkasi. Mun päässä pyöri seuraavina päivinä vain se, kuinka kauan tätä katsotaan. Mitä jos ja mitä jos...

Mutta,

Oskarin kuume laski. Se ei enää noussut, vaan pysyi normaalina. 

Sydämen syke hidastui parin päivän kuluessa normaalimmaksi ja pysyi siellä.

Antibiootti alkoi selvästi purra. Ensimmäisinä päivinä Oskari yski paljon. Toivoin, että se tarkoittaa nesteen poistuvan keuhkoista.

Ensimmäinen kuva on siltä päivältä kun Oskari meni uusintakuviin Kamuun. Hitto että jännitti. Mutta kun näin kuvat, näin myös heti itsekin, että selkeä muutos parempaan oli tapahtunut. Kuva oli selkeä, ei pahaa tiivistymää. Neste oli poistunut.  

Mysteeriksi jäi tulehduksen syy sekä se, miten tästä eteenpäin. Oskari syö edelleen Medrolia(kortisonia) pienellä annoksella, koska äänihuulet olivat aiemmin (halvausta todettaessa) turvonnut. Oskari myös yskii. Kuten aiemminkin. Voiko tuo tulehdus ja nesteen kertyminen uusiutua? Mitä oireita tässä pitää seurata, kun yskä on Oskarin yksi perusoire? Se on välillä pahempi, välillä yskii tuskin lainkaan parin päivän sisällä. 

Oskari leikkii Hyrrän kanssa ja on iloinen ja ahne oma itsensä. Ajoittaista yskää lukuun ottamatta ei kyllä näe, että Oskarilla olisi mitään hätää. Toivottavasti elämä jatkuu nyt rauhallisena. Vielä meillä on huolena Basson sarveiskalvohaava, mutta siitä lisää myöhemmin.