Tämän julkaisu nyt tietenkin vähän on myöhässä, mutta tässä tunnelmia muutaman viikon jälkeen uuden pennun omistajana:


Painoa tuo pieni otus on kerryttänyt lisää vajaa kilon.
Pissailu onnistuu sekä ulos että sisälle.
Basson kanssa leikkiminen sujuu päivä päivältä jouhevammin.
Oskari leikittää Hyrrää ihan mahdottoman innoissaan.
Minä olen edelleen aivan ihmeissäni tuon pennun kapasiteetista. Pääkopan sisältä nimittäin.
Hyrrä kävelee hihnassa niinku isot pojat (suurimman osan aikaa).
Leluja ei ole mennyt rikki kuin yksi. Ja sekin siksi, että siinä roikkui kolme koiraa yhtä aikaa.
Ruoka maistuu ja sitä voisi syödä aina vain.
Yläkertaan Hyrrä ei edes yritä mennä. Kertaakaan se ei ole portaita saanut kiivetä.
Mattopyykkiä voisi pestä jos jaksaisi.
Tuon pennun turkki on niin pehmeä.
Sain kauhean flunssan ja olen sen vuoksi joutunut joustamaan omista suunnitelmistani.
Mikä tekee ihan hyvää tällaiselle täydellisyyteen pyrkijälle.
Hyrrä matkustaa autossa hienosti. Takapenkillä vöissä on oma kevythäkki jossa saa pötkötellä.
Oma nimi on hyvin iskostunut pienen koiran mieleen.

Tästä on hyvä jatkaa.