Toisella kierroksella lähestyttiin paikkaa toisesta suunnasta, lähempää lentokenttää. Mukana oli Wissipuuma sekä Wissin nuorikko Halti. Lähinnä Wissi esitti tyynen välinpitämätöntä, kun nuorimies yritti hienovaraisesti liehitellä.

Haltiin olen tutustunut alkuun hyvin itsekkäistä tarkoituksista. Mahdollisuus tutustua villakoiran sielunelämään ja turkinhoitoon ja kaikkeen mahdolliseen. Kuten tuossa tuli aiemmin todettua, isovillakoira kuuluu minun rotutoivelistalleni hyvin vahvasti. Halti on käynyt näyttelyssä jos toisessakin, joten turkkikin on sen mukainen vaikka herra on vielä ihan nuori pojankloppi. Halti vaikuttaa tosi kivalta villakoirapojalta, mutta se mitä olen lukenut useiden villakoiranomistajien kirjoittamana, villoilla tuppaa olemaan tuon syömismotivaation kanssa vähän probleemaa, enkä tiedä pidänkö siitä. 

Tykkään koirista joita on helppo motivoida ruualla. Toisaalta Halti kyllä on kuulemma herkkujen perään treeneissä, mutta se kotona oman tylsän ruuan syöminen tuntuu olevan monille villoille vähän niin ja näin. Eipä siinä, sit opetellaan uusia tapoja motivoida koiraa. Oppimaanhan sitä on tultu ;) 

Kävin treffaamassa Haltia ekan kerran kotonansa ja sen jälkeen ollaan kerran nähty trimmikurssin merkeissä. Haltin omistajan kanssa on ollu kiva rupatella, joten mitäpä jos alkaisin tuupata näitä omia koiria menoon mukaan. Mummokoira rakastaa edelleen juoksuleikkejä vaikka niiden kesto ajallisesti ja matkallisesti onkin vuosien saatossa hiipunut. Halti on myös juoksija ja rakastaa sitä, että joku jahtaa, joten tämä saattaisi siis olla jopa match made in heaven.

Kamera jäi varsinaisen lenkin ajaksi autoon, sillä autolta lähtiessä sateen vaara oli ilmeinen. Ihan vähän jouduttiin sadetta sietämään ja loppulenkistä aurinko paahtoi jo sen verran, että totesin laittaneeni ihan liian paljon vaatetta. 

Hieman olin epäileväinen siitä, voinko Wissiä ottaa tälle reissulle mukaan. Kuten aluksi totesin, mentiin lähemmäs lentokenttää tällä reissulla. Edelliselläkin reissulla nähtiin muutama laskeutuva kone, jotka aika huumaavalla äänellä ylittivät meidän poppoon. Wissihän on tunnetusti ääniherkkä ainakin raketeille, ukkoselle ja muulle laukauksia muistuttaville.

Ensimmäinen kone alkoi lähestymään ja otin wissin syömään herkkuja polun reunaan. Vähän ehkä korvat kääntyivät kun meteli oli kovimmillaan, mutta herkut katosivat parempiin suihin ja matka jatkui. Toinen kone tuli kuvioihin kesken valokuvauksen. Olin itse kameran kanssa kaueampana ja Haltin omistaja heitti pari herkkua maahan Wissin etsittäväksi. Ei tainnut enää edes korva kääntyä ääneen suuntaan. Laskeutuvan koneen tasaisesti voimistuva ääni ei siis aiheuta samanlaista reaktiota kuin muunlainen paukuttelu ja hyvä niin. Wissi sai tästä mukavan kokemuksen ja voidaan hyvillä mielin käydä uudelleenkin.

Wissi innostui juoksuttamaan Haltia kahteen otteeseen lenkin aikana. Voi sitä mummokoiran riemua, kun toinen ei säikkynyt yhtään vaikka niskaan puuskuttaa riehakas vinttikoira. Olin itsekin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka kivaa Wissillä oli. Suurimman osan lenkistä Wissi nuuskutteli ja eteni rauhallisesti meidän edellä. Halti oli sinnikäs ja pysytteli suurimman osan lenkkiä tiukasti Wissin läheisyydessä. Pointsit nuorukaiselle siitä, ettei kuitenkaan ollut liian röyhkeä ja yrittänyt selkään vaikka sellaisiakin vinkeitä oli vähän ilmassa. Mummokoira sai seikkailla rauhassa, mitä nyt sai karvaisen varjon itselleen lenkin ajaksi. 

Kaivoin kameran kun palattiin takaisin autolle ja lähdettiin vielä kävelemään pieni mutka koirien kanssa jotta saatiin jotain talteen asti. Suurin osa kuvista oli Haltin takapuolesta, kun se pyöri Wissin ympärillä, joten laitettiin herkut etsintään ja otettiin muutama poseerauskuva, jotta saatiin kuvia talteen. Ehkäpä ensi kerralla olis semmonen keli, että kestää kantaa kameraa koko lenkin ajan mukana.