Olen kasvanut omien koirieni kanssa valtavasti kouluttajana ja koiratuntijana. Ennen Oskaria, kun asuin vielä kotona, meillä oli Opaskoirakoululta opaspentu Kiko. Kiko oli perheemme ihka ensimmäinen koira ja voi jestas millä hartaudella tätä ihmettä oli odotettu. Toki muutin kotoa, kun Kiko oli vielä ihan pentu, mutta silti, ensimmäinen koirani.

Kiko on epätavallinen labradori. Ei sellainen lullukka jollaisista meillä oli kokemusta ja jollaiseksi labradorit yleensä kuvitellaan. Kiko saattoi teininä puraista jotakuta takapuolesta ja alkaa haastamaan takaisin käskyttävää ihmistä. Voi, kun saisin Kikon uudelleen nyt, kun osaisin ymmärtää sitä paremmin.

Saimme koulutusapua ja ohjeita Opaskoirakoululta. Otin hyvin kirjaimellisesti kaikki ohjeet joita Opaskoirakoulun kouluttaja meille tuolloin antoi. Ohjeet olivat hyvin fyysisiä. En ihmettele, sillä ohjeita antoi aika isokokoinen mies, joka varmasti pärjäsi nuorelle urokselle voimassa. Nahkainen kuristava panta korkealle niskaan lenkeillä ja siitä nyppäiset jos alkaa riehumaan/vetämään yms. Ohjeet toiselta kouluttajalta olisivat voineet olla erilaisia. Menneisyyttä ei kannata murehtia. Onneksi nykyään on viisaampi ja osaa kuunnella kriittisesti ulkopuolisilta tulevia ohjeita.

Kuitenkin tästä ensimmäisestä koirasta ja siihen liittyvistä koulutusvinkeistä johtuen, minun maailmankuvani koirien kouluttamisessa alkoi pakotteilla. Ei yltiöpäisillä, mutta kun oma osaaminen loppui ja koira alkoi hannaamaan vastaan, pistettiin pakotteella takaisin. Nyppäisy hihnasta, kovaääninen perkele, väkisellä kiinni pitäminen yms.

Naksutinkoulutusta koirallesi kirjassa mainitaan, kuinka väkivaltainen käytös ruokkii itseään. Kun koiran saa kuriin ärähtämällä sille voimakkaasti ihminen ruokkii omaa käytöstään lisää. Oma tunnelataus vähenee ja olo helpottuu, mutta vain hetkeksi. Vaikka omalla kohdallani ei ollut kyse eläimen pahoinpitelystä tai muustakaan niin radikaalista, tuntuu oma osaamattomuus silti todella pahalta.

Ainiin, mutta taisin jo aiemmin mainita, ettei menneisyydessä kannata jäädä vellomaan ;) Nyt ollaan jo ihan eri suunnassa menossa. Ja Kikostahan sitten tuli opaskoira ja siinä tehtävässä se toimii vielä tänäänkin. Ei sekään koira onneksi pilalle mennyt, kiitos sen luonteen.

Oskari tuli minulle saman vuoden lopulla kuin Kiko tuli meille asuessani vanhemmillani. Oskarin kanssa on päässyt helpolla, koska Oskari on niin kiltti. Oskari on juuri se labradori, jollaiseksi kaikkia tämän rodun edustajia luullaan esim. koiriin perehtymättömissä perheissä. Oskari antoi minulle aikaa toimia toisin ja opetella uudenlaista lähestymistä koiran kanssa kommunikoimiseen, sillä se ei antanut aihetta laittaa napit vastakkain.

Lisää potkua muutokselle antoi rescue-eläimemme Wissi, joka herkkänä vinttieläimenä ei kestänyt minun korotettua ääntäni, vaan sulkeutui.

Minusta on tärkeää, että olen käynyt ja käyn edelleen joiltain osin tätä muutosta läpi. Kouluttajana minun on helpompi ymmärtää asiakkaitteni lähtökohtia, jos tarjoamani koulutusmenetelmät ovat asiakkaalle ihan vieraita ja edustavat uutta näkökulmaa.


Sain hyvät ohjeet muutoksen jatkoon:
Pidä kiinni oppimisen teoriasta, koiran tekemistä ei saa ottaa henkilökohtaisesti.

Kuulostaa niin simppeliltä. Mutta olen tyytyväinen itseeni. Oskari täytti viime vuoden lopulla kuusi ja olen reilussa kuudessa vuodessa oppinut paljon. Jos kuudessa vuodessa oppii näin paljon niin katsotaan toisen kuuden vuoden päästä uudelleen.


Tästä tekstistä ei ehkä tullut niin jäsenneltyä ja johdonmukaista kuin toivoisin, mutta kirjoittaminen ei olekaan vahvimpia puoliani.

Halusin vain tuoda esille sen, että muutos on mahdollista. Ota selvää koiran käyttäytymisestä, niiden syistä ja seurauksista sekä opettele ymmärtämään eläimen oppimista. Ole aina kriittinen saatuasi neuvoja koiran kanssa toimimiseen ja mieti saamasi neuvot koiran käyttäytymisen ja oppimisen kautta.

Loppuun yhteiskuva ennen Bassoa vuodelta 2010.


























Sekä viime vuoden viimeisiltä päiviltä koko nykyinen porukka.