Muutama viikko takaperin me pakattiin auto ja laitettiin nokka kohti pohjoista. Noh, ei nt kuitenkaan kovin pohjoista, sillä kohde sijaitsi Iso-Syötteen huudeilla. Oli pirusti tavaraa kun kattoboksi oli täynnä, autossa viisi ihmistä ja kolme koiraa plus loput kassit. Basso sai matkustaa takapenkillä kun se ei vaan olisi enää mahtunut takakonttiin Wissin ja Oskarin kanssa. Kauhea ärinä siitä olisi vain syntynyt kun se olisi liiskaantunut johonkin vähän väliä.

Kun päästiin mökille asti, huomattiin että olohuoneessa on liian vähän pehmoista istuskelutilaa. YKSI sohva! sekin vain kolmelle hengelle, ja yksi nojatuoli. Mökissä oli petipaikat yhteensä 10:lle. Arvaatte varmaan ketä sohvalla sitten majaili suurimman osan aikaa. Jos takapuolensa erehtyi nostamaan sohvalta jotta saisi lisää karkkia pöydältä, oli pieni vinttikoirakerä tai vastaava labradorikerä auennut koko pituuteensa ja leveyteensä vieden takuuvarmasti koko sen tilan mihin takapuolesi juuri ja juuri oli ennen mahtunut.



Onneksi oltiin kuitenkin ulkosalla, eikä kyhjötetty mokissä kokoviikonloppua. Ensin käytiin laavureissu makkaranpaiston merkeissä koko porukalla. Oskari ja Basso sai nauttia vapauden tuulista, mutta Wissi oli visusti narun päässä. Lähistöllä nähtiin jo tulomatkalla poroja, eikä Wissistä toivota minkäänlaista porokoiraa.






Pojat ei olis halunneet luopua keppileikeistä, mutta kukaan meistä ei halunnut siivota keppioksennusta aamuyöllä lattialta, joten keppi vietiin pois.
Damn!






 Laavulla oli muitakin joten Oskari joutui etäämmälle puuhun odottelemaan että saatiin makkarat paistettua. Saattaa olla että Oskarilla hiemän oli nyrpeä ilme kun kukaan ei tarjoillut makkaraa. Ei sitten kukaan.

Laavulta me käveltiin vielä pikkuinen lenkki kauemmas mökistä, että saatais vähän liikuntaa. Laskeuduttiin suon laidalle katsomaan kivasti solisevaa puroa ja löydettiin pieni tokka poroja.



Oskari pistettiin poseeraamaan kuusen juurelle. Oskari saattaa taas näyttää  vähän kyllästyneeltä.

Sunnuntaina lähdettiin Karrin kanssa kapuamaan kohti Ison-Syötteen huippua. Tämähän on tuttua jo viime vuodelta, mutta reitti on eri, koska oltiin vähän eri puolelle tunturia. Mukaan lähti tällä kertaa koirista vain Oskari, joka johti joukkoa heijastinliivi päällään hyvin mielellään. Ensin matka taittui muutaman kilometrin tien reunaa pitkin, kunnes päästiin reitille.














 Tällä kertaa ei kiivetty aivan huipulle asti, kuten viime vuonna, mutta jos paria sataa metriä ennen huippua näkymät on nämä, ei huvita ehkä kavuta ylemmäs mistä ei taas näe yhtään mitään. Auto poimi matkalaiset paluumatkalle mökkiä kohti, mutta ennen sitä Basso pääsi tutustumaan "vuoristoon".


 
Sillä aikaa kun me raahattiin omat ruhomme Syötteen päälle, Basso ja Wissi oli käynyt lopun porukan kanssa oman lenkkinsä yhden harjun päällä katselemassa maisemia. Siellä ei onneksi ollut sumua kuten korkeammalla.


Kotimatka alkoi kohti hämärtyvää iltaa sunnuntaina. Hyvä puoli mökissä oli että siellä sai olla sunnuntai-iltana 22 saakka. Ei kyllä oltu niin pitkään, mutta eipähän tarvinnut poistua klo 12.