Laitanpas tänne muutaman vanhemman videon tuon pikkuperheen menoista. Ensimmäinen on kai maaliskuun alusta. Wissi ja Basso leikkii. Koirat leikkivät kolmestaan. Minä meinaan jäädä Basson hampaisiin sohvannurkassa istuessani. Oskarin ja Basson eteispainia ...
Olin ihan shokissa kun tulin blogiin pitkästä aikaa. Ihan sellaisesta yksinkertaisesta syystä, että olin unohtanut vaihtaneeni ulkoasua blogiin ja säpsähdin vähän tätä pinkin paljoutta! No, muuta ei anneta uuden ulkoasun häiritä meitä. Tässäpä taas kuulumisia meidän poppoolta. Kevät on edennyt mallikkaasti mitä nyt tänä aamuna tuli lunta, pitkään! Sitten se onneksi muuttui vedeksi. Poden kevätflunssaa ja yritän saada viimeiset koulutyönrippeet valmiiksi (niitä on paljon) jotta pääsen lomailemaan. Löysin...