Tänään vietettiin koirapuistossa aikaa kaksi tuntia Wissin kanssa. Kello 12:00 oli vinttikoiratapaaminen Tuiran puistossa ja me oltiin Wissin kanssa paikalla jo puoli 12. Muita tällöin ei vielä ollut paikalla, mutta ensimmäisenä paikalle saapui Wissille ennestään tuttu kaksikko whippet ja espanjasta tuotu galgoneiti. Ylläolevassa kuvassa paikalle on saapumassa toinen espanjalainen galgo joka on myös Wissille tuttu. Koirat meni ihan hulluiksi ja hännät vispasi niin ettei niitä melkein kuvaan saanut.

Kaapo on melkein ovella ja hurjat ystävät ei millään malta tulla pois ovelta että kaveri pääsis sisälle. 

Galgoneito Moccan piti ihan sanoa isoon ääneen kun Kaapo lähestyi porttia liian hitaasti. Rommi tarkkailee taustalla fiksusti hiljaa kaverin lähestymistä.

Porukkaa oli loppujen lopuksi aika mukavasti. Paikalla oli Wissin lisäksi kaksi espanjalaista galgoa, Pepe ja Mocca. Kaksi whippettiä, saluki sekä nuori afgaani. Muutama viikko sitten kun käytiin Wissin kanssa vinttaritapaamisessa, ei Wissi oikein uskaltanut liikkua, mutta tällä kertaa vauhtia riitti oikein mukavasti.

Mulla tuli kuviakin otettua vaivaiset 225. Enempää ei kortille edes mahtunut. Taas oli suurin osa huonoja laadultaan, mutta ei kaikkia huonojakaan kehdannut poistaa :D On se kumma kun ei pysty niitä surkeimpiakaan poistamaan. "kun tämäkin on niin ihana"

Kaapo oli tänään kovin rohkea galgomies ja uskaltautui irroittautua omistajastaan kauemmaksi kuin aikaisemmin koirapuistoillessa. Kaapo jopa otti juuri ennen lähtöä yhden juoksuspurtin porukan mukana. Oltiin kaikki tosi iloisia Kaapon kanssa. Koira ihan nauroi kun se oli niin iloinen.

Kaapo on kyllä aivan uskomaton komistus. Tuossa muutama kuva todistamaan tätä tosiseikkaa.

Mukana menossa oli myös Ramona, joka ensin katsoi meininkiä aidan toiselta puolelta, mutta tuli sitten kaikkien isojen kanssa samaan puistoon ja saikin heti kaverin.

Tänään meidän piti taas raahautua puistoon. Ei yhtenäkään päivänä saa vain nukkua tai huutaa yksinäisyyttään kotona. Aktiviteettia olla pitää sanoo tyttö. Oltiin Oskarin kanssa hyvin vastahakoisia menemään ulos (toim. huom. koirat huijaa!)

Autoon ja kohti Tuiran puistoa.

Puistosta löytyi nuori rotikkakolli omistajansa kanssa. Oli kuulemma noin vuoden ikäinen. KOVA jätkä se oli suutaan aukomaan ja minä vanhimman ominaisuudessa sille särähdin aika isosti. Jostain syystä tyttö ei siitä yhtään tykännyt vaan raahasi minut heti toiselle puolelle puistoa. Oskarilla ei menny ihan putkeen tämä kaverin kanssa, varsinkin kun se sai taustatukea toiselta nuorelta uroolta joka tuli puistoon vähän meidän jälkeen.

Me eikä tyttökään oikein viihdytty puistossa ja siirryttiin pienten puolelle koska siellä oli rauhallista ja tyhjää.

Tässä kaikki hurjat miehet samassa kuvassa ja minä vilahdan juuri parahiksi piiloon paparazzilta. Ennen kuin tämä ajokoirapoika tuli puistoon juoksutin minä vähän näitä nuoria miehiä. Rotikkapoika meinasi vaan olla kiinnostuneempi komentelusta kuin leikistä eikä voitu juosta rauhassa. Siinä minulla se hermo taisi mennäkin.

Juoksukuvia rotikan kanssa

Pojjaat muka patsasteli keskenään puiston perällä, mutta vähän oli tulenarkaa katsella kauempaa että kumpi siinä ensimmäisenä räjähtää. Oskarikin aikansa kyllä alistuu ja käyttäytyy, mutta jos toiset ei älyä ärinämurinaa lopettaa ja antaa toisen olla rauhassa, saattaa myös tämä löllönahka tulistua. Siinä myös yksi syy miksi vaihdettiin vähän maisemaa.

Tyttö otti kuvia sellaisella tahdilla että kamera sauhusi. Väitti muka ettei kuvia tullut edes paljon otettua, mutta kun päästiin kotiin, oli muistikortilla pyöristetysti 200 kuvaa. Alakanttiin.Että mikä siinä mättää kun sitä kameraa ei voi hetkeksikään kääntää käsistään vaan silmä tuijottelee koko ajan etsimen läpi. Paitsi silloin kun pitää vahtia koiria tosissaan. Osaa se sentään silloin käyttäytyä.

Me Oskarin kanssa poseerattiin kameralle ja saatiin aina nappuloita palkinnoksi. Mikäs siellä oli ollessa kun aurinkokin rupesi paistamaan ja lumi suli niin että kohisi.

Oskarin ja minun vakkaripuistoihin kuuluu ehdottomasti Tuira ja Kaakkuri. Yksi harvemmin käytetyistä on Höyhtyä, mutta sinne matka vie aina välillä. Siinä on sellainen mukava leipomokauppa vieressä. Oskarilla ja tytöllä kuola valuu jos jotain hyviä tuoksuja leijuu ilmoille. Hienot rouvathan ei kuolaa, joten minua on turha laskea siihen joukkoon.

Tuosta linkistä pitäisi löytyä hukassa oleva puisto jos sijainti on vähän heikosti tiedossa.

Oskari näyttää joskus vähän lehmälle kun se seisoo. Ryhti on aika olematon kun poitsu tuumii mihin säntäisi seuraavaksi.

Pitemmittä puheitta laitan muutaman kuvan.

Siinä oli kultamussukka Oskareita ja nyt minun, Wissin, kuviin.

Otin aurinkoa, vaikak tyttö oli unohtanut tilata minulle kesää varten merkkiaurinkolasit. Ei se nähtävästi mitään tee pyytämäti, vaikka kuinka nätisti katsois...

 Wissin muodonmuutos

Eikäs ole vähän erilainen näky kuin vuosi sitten. No ettehän te mitään tiedä, tuskin olette minua silloin nähneetkään. Mutta antakaas kun laitan esille jonkun vanhan kuvan minusta niin kaikki näkevät kuinka nätti olen nykyään. Ei sillä että olisin joskus ollut ruma. Sehän ei ole edes mahdollista

Kaikenlaista ne saakin kameroillaan tallennettua. Ei minulla niskat sentäs nurin ole, nautin vain ravistelusta. Ravistuksen jälkeen ilme saattaa olla hieman hölmistynyt kun maailma vielä pyörii silmissä. kts. alempi kuva.

Uskokaa tai älkää uskolliset hiirenkäyttäjät että nämä kuvat eivät meinaisi loppua millään. Olisi parhaita paloja painijoista ja vielä parempia paloja painijoista toisesta kulmasta. Ei liikaa makeaa mahan täydeltä, eikä liikaa turruttavia kuvia kerralla. Hetkisen kuluttua enemmän kuvia ja vähemmän pölinää. Antaa kuvien puhua puolestaan. 

Sanoo Oskari.

Olisi tosi kiva jos mullekin kerrottais jos kirjoitellaan juttuja... Oon vaan nukkunu sängyssä (siis lattialla, toisin kuin eräät) ja syöny porkkanaa. En päässy tänään puistoon Wissin mukaan, mutta pääsin ulos ennen Wissiä.  Mua tultiin oikein hakemaan ja vietiin lenkille. Käyttäydyin oikein nätisti enkä edes syöny yhtään koirankakkaa. Eikö ookki positiivista. Näin keväisin koirankakkaa on ihana syödä kun se sulaa suussa kuin suklaa. Jotku saattaa olla erimieltä, jopa Wissi. En anna sen häiritä, täytyyhän koiran tehdä mitä huvittaa. In my opinion. Olen oppinut vähän enklantia kun tuo tytteli on sitä kovasti viimeaikoina meille koirille puhunut. Kuulema koulussa kurssi. On se kumma kun ei yksi kieli riitä.

Näytän usein kuulema tyhmältä, säälittävältä tai surkealta. Yritän olla niin älykäs kuin osaan ja sitte ne haukkuu. Tuossa ylläolevassa kuvassa oon vielä ihan pieni, mutta jo siinä näkyy älykkyyteni valo. Oikein loistaa tuolta silmistä. No nyt tyttö kirjuri taitaa vähän olla sarkastinen. Oskarilla ei ole niin paljon parhaita kavereita kuin Oskarilla oli Helsingissä. Täytyykin laittaa tänne kuva joka ehkä jo on täällä jossain, mutta tuli vastaan kuvia Obesta ja Oskarista nuorina viriileinä miehinä.

Oi noita aikoja. Labbismiesten kanssa painiminen on kyllä elämäni suola. No ehkä tyttöjenki kanssa voi painia, ettei kellekään tuu väärinkäsityksiä. Mutta siis pojathan ne on parhaita painikavereita.

Ehkä paras painikaveri oli kuitenkin Kiko. En oikein osaa sitä ikävöidä, vaikka mulle välillä selitetään kuinka Kiko on nyt muissa töissä eikä ehdi enää mun kanssa leikkiä. Kiko sentään kasvatti mut kunnon labbisten tapaan kuolalla ja kunnon leikillä.

Nyt kun olen jo yli puolitoista vuotias, olen kyllä ehtinyt nähdä kaikenlaista. Olenko siitä mitään oppinut, siitä en tiedä, mutta vaihtelua se on tuonut elämään. Mulla on ainakin kolme kotia. Yksi oli Helsingissä, sieltä me muutettiin, toinen on tässä missä ollaan nyt ja toinen tuossa vähän matkan päässä missä Kiko asui.

Viime syksynä sain kaveriksi Rokan. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisi. Toisaalta meillä oli kivaa, mutta ei oikein osattu selvitellä välejämme kuntoon ja oltiin vaivaantuneita aina välillä.

Rokka muutti tammikuun alussa Helsinkiin, mutta siellä oli jotain häikkää uuden ihmisen kanssa ja Rokka etsii taas kotia. Tytöllä on kuulemma ikävä Rokkaa. Ongelmaksi oli muodostunut kuuleman mukaan Rokan aktiivisuus ja ajanpuute sekä eroahdistus.

Se minulle on jäänyt hyvin mieleen kun Wissi tuli meille. Olin silloin puolivuotias ja vähän yli. Pieni rassukka pentu. Wissi meinasi olla aika jyrkkä mun kanssa. Jos arvon neiti makasi jossakin pedillään, minä en saanut mennä ohitse ollenkaan. Muutaman kerran se minut säikäytti näppäisemällä, mistä me kaikki loput säikähdimme. Mutta tiukemman kurin ja tarkkailun avustuksella Wissi ja minä opittiin elämään yhdessä saman katon alla. Nyt me ollaan oikein tosihyviä kavereita ja Wissiä joskus itkettää jos minä meen eripaikkaan ku se.

Kohta me lähdetään lenkille ja Wissi menee sovittamaan kevään kunniaksi villapukuaan. Kivaa! Yritän olla syömättä kakkaa ja lähetän sitte puhtoisia pusuja kaikille jotka lukevat tämän.

Hyvää keväänjatkoa ja paljon maistuvia makupaloja lumen alta karvakavereille toivoo Oskari Ose Osetti Pönttö!

Tänään pääsin puistoon.

Enpä olisi arvannut mikä siellä odottaa. Oskaria ei otettu mukaan ja ensin olin ihan tyytyväinen siitä, mutta kun huomasin että puisto on täynnä muita juoksujalkaisia niin alkoi ihan hirvittämään. Yksi tuttu ihminen sinne eksyi, mutta silläkin oli mukana ihan outo koira. Katselin menoa sivusta, olisin voinut jäädä vaikka alle kun kaikki pääsi yhtä lujaa kuin minä. Ja olisihan se ollut noloa jos joku olisi saanu minut kiinni. Koska puisto oli onneksi auki myös muille, sain seurakseni akitapennun jonka kanssa uskalsin jopa leikkiä. Se kun ei saanut minua kiinni eikä pahemmin edes yritänyt niin sain olla oikeastaan ihan rauhassa.

Yhden kerran jotenkin jouduin siihen tilanteeseen että juoksin yhtä afgaania karkuun. Se oli tuollainen vaaleanruskea, eikä niin pelottava kuin tummat sisaruksensa. Otettiin yks matsi ja se oli ihan kivaa. Kuitenki koko ajan oli vähän ahdistavaa kun koiria oli niin paljon. Yleensähän olen niin reipas ja sosiaalinen, mutta tänään olin vähän väsynyt ja ujopiimä.

Puistoon tuli kuitenkin yksi jonka huomasin olevan samalla aaltopituudella kanssain. Se oli vähän ujo mies joka seuraili ihmistään aika kiinteästi. En kauheasti hakenut sitäkään leikkiin, kun kuitenkin ujostutti, mutta vähän ajan päästä se lähti itsekseen juoksemaan ja sitten minä menin sen mukaan. Se oli Pepe galgo Espanjasta ja se on nyt muuttanut Ouluun. Kuulemma vielä ei ihan kokonaan mutta koska Pepe tutustui muhun, se ei varmasti halua lähteä kun olen niin ihana.

Pepe on aika komea poika, öö mies.

Pepen kanssa me leikittiin vähän, tai en kyllä tiedä huomasiko Pepe mua ollenkaan mutta ei kerrota kellekään. Me näytettiin siltä ku leikittäis yhessä.

Meitä espanjalaisia rupesi tassuista vähän paleltamaan ja tultiin siihen tulokseen että meidät on aika viedä kotiin. Hyvä että ihmiset ymmärsi ja sitte lähdettiin autoon ja kotia kohti. Luksuselämää. Jos en halua hypätä konttiin, minut useimmiten nostetaan sinne. Nyt täällä sängyssä maatessani ja kirjurilleni sanellessani tuli vielä mieleen että ensi kerralla ajattelin ehkä juosta lujempaa kuin kukaan muu. Mutta nyt on aika nukkua pehmoisen peiton alla. Kuva siitä ehkä myöhemmin, sillä nyt tarvitsen rapsuttajaa, joka sattuu olemaan kirjurini. Hyvää kevään jatkoa.

Pääsiäisen kunniaksi vaihdoin taas blogin ulkoasua. Edellinen oli jotenki niin vaisu. Muuta mä en täällä sitten teekkään, ku käyn vaan vaihtamassa ulkoasun ja thats it. No ei, tänään ajattelin laittaa vähän kuvia eiliseltä mökkireissulta kun koirat sai peuhata pihalla sukulaisten lapinkoiran kanssa.

Mökissä makoiltiin lattialla, minä ja koirat tietenkin yhdessä läjässä aina välillä. Syötiin hyvin (paitsi koirat) ja oltiin ulkona ja juostiin (lähinnä vain koirat.)

Ulkona oli sumuista ja märkää, mutta koiria tämä ei paljon hetkauttanut. Jopa espanjatar tykkäsi olla sateessa kun sai rellestää vapaana. Ensin Wissi oli kiinni, mutta koska lumihankeen neiti ei lähde juoksemaan, uskaltauduin päästämään tyttelin vapaaksi, ja siellähän se lapioituja polkuja pitkin sitten revitteli menemään. Oskari ja Moskupoika juoksivat perässä ja Wissi lällätti kun ei pojat saaneet kiinni vaikka kuinka juoksivat.

Tässä kuvassa Wissi onkin vielä fleksissä kun ei uskallettu ihan heti päästää tyttöä ittekseen. Lapioijan kasvot on sumennettu ääliömäisen ilmeen takia. Hyvä tilannekuva kun kaikki koirat menee hangessaomia polkujaan.

Oskari ja Mosku leikki pitkään kahdestaan hangessa kun Wissi oli vielä sisällä. Hyvin niillä sujui vaikka eivät olleet pitkään aikaan nähneet. Oskari oli viimeksi vielä paljon pienempi kun pojat tapas edellisen kerran.

Sitten Wissi pääsi myös messiin. Vauhtia siitä löytyi ehkä enemmän kuin pitkään aikaan kun hepulia pukkasi. Oli kiva katsoa kun koirat nautti lumessa pörräämisestä. Tulihan siinä itsekin hyvälle tuulelle.

Oskarin hännästä löysin jotain jännää kun käytin sen pesulla tässä muutama päivä taaksepäin. Esittelin tässä muille kun Oskarin hännässä on kohta jossa kasvaa karvaa joka on tyvestä valkoista ja päästä mustaa. Sitä on vain tietty läntti hännän tietyssä kohdassa ja muualla on normaali karva. Mikähän sekin lie?

Oskari ja Mosku vietti mökissä suurimman osan ajasta kuivumassa joko pesuhuoneessa tai eteisessä kun olivat sen verran märkiä. Wissi taas sai luksusta ja makasi lämpimän takan vieressä pedillään kun oli helpompi kuivata kuin karvaisemmat veljensä.

Oskari osallistui äiskän kanssa lumiukon tekemiseen ja raapi siitä puolet pois. Hyppäsi ukkoa vasten ja kaapi tassuillaan lunta. Miksi sen piti juuri siihen mennä hyppimään kun lunta oli jokapuolella ihan tarpeeksi ;)