Sanoo Oskari.
Olisi tosi kiva jos mullekin kerrottais jos kirjoitellaan juttuja... Oon vaan nukkunu sängyssä (siis lattialla, toisin kuin eräät) ja syöny porkkanaa. En päässy tänään puistoon Wissin mukaan, mutta pääsin ulos ennen Wissiä. Mua tultiin oikein hakemaan ja vietiin lenkille. Käyttäydyin oikein nätisti enkä edes syöny yhtään koirankakkaa. Eikö ookki positiivista. Näin keväisin koirankakkaa on ihana syödä kun se sulaa suussa kuin suklaa. Jotku saattaa olla erimieltä, jopa Wissi. En anna sen häiritä, täytyyhän koiran tehdä mitä huvittaa. In my opinion. Olen oppinut vähän enklantia kun tuo tytteli on sitä kovasti viimeaikoina meille koirille puhunut. Kuulema koulussa kurssi. On se kumma kun ei yksi kieli riitä.
Näytän usein kuulema tyhmältä, säälittävältä tai surkealta. Yritän olla niin älykäs kuin osaan ja sitte ne haukkuu. Tuossa ylläolevassa kuvassa oon vielä ihan pieni, mutta jo siinä näkyy älykkyyteni valo. Oikein loistaa tuolta silmistä. No nyt tyttö kirjuri taitaa vähän olla sarkastinen. Oskarilla ei ole niin paljon parhaita kavereita kuin Oskarilla oli Helsingissä. Täytyykin laittaa tänne kuva joka ehkä jo on täällä jossain, mutta tuli vastaan kuvia Obesta ja Oskarista nuorina viriileinä miehinä.
Oi noita aikoja. Labbismiesten kanssa painiminen on kyllä elämäni suola. No ehkä tyttöjenki kanssa voi painia, ettei kellekään tuu väärinkäsityksiä. Mutta siis pojathan ne on parhaita painikavereita.
Ehkä paras painikaveri oli kuitenkin Kiko. En oikein osaa sitä ikävöidä, vaikka mulle välillä selitetään kuinka Kiko on nyt muissa töissä eikä ehdi enää mun kanssa leikkiä. Kiko sentään kasvatti mut kunnon labbisten tapaan kuolalla ja kunnon leikillä.
Nyt kun olen jo yli puolitoista vuotias, olen kyllä ehtinyt nähdä kaikenlaista. Olenko siitä mitään oppinut, siitä en tiedä, mutta vaihtelua se on tuonut elämään. Mulla on ainakin kolme kotia. Yksi oli Helsingissä, sieltä me muutettiin, toinen on tässä missä ollaan nyt ja toinen tuossa vähän matkan päässä missä Kiko asui.
Viime syksynä sain kaveriksi Rokan. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisi. Toisaalta meillä oli kivaa, mutta ei oikein osattu selvitellä välejämme kuntoon ja oltiin vaivaantuneita aina välillä.
Rokka muutti tammikuun alussa Helsinkiin, mutta siellä oli jotain häikkää uuden ihmisen kanssa ja Rokka etsii taas kotia. Tytöllä on kuulemma ikävä Rokkaa. Ongelmaksi oli muodostunut kuuleman mukaan Rokan aktiivisuus ja ajanpuute sekä eroahdistus.
Se minulle on jäänyt hyvin mieleen kun Wissi tuli meille. Olin silloin puolivuotias ja vähän yli. Pieni rassukka pentu. Wissi meinasi olla aika jyrkkä mun kanssa. Jos arvon neiti makasi jossakin pedillään, minä en saanut mennä ohitse ollenkaan. Muutaman kerran se minut säikäytti näppäisemällä, mistä me kaikki loput säikähdimme. Mutta tiukemman kurin ja tarkkailun avustuksella Wissi ja minä opittiin elämään yhdessä saman katon alla. Nyt me ollaan oikein tosihyviä kavereita ja Wissiä joskus itkettää jos minä meen eripaikkaan ku se.
Kohta me lähdetään lenkille ja Wissi menee sovittamaan kevään kunniaksi villapukuaan. Kivaa! Yritän olla syömättä kakkaa ja lähetän sitte puhtoisia pusuja kaikille jotka lukevat tämän.
Hyvää keväänjatkoa ja paljon maistuvia makupaloja lumen alta karvakavereille toivoo Oskari Ose Osetti Pönttö!
