Kun tuli sanomista tästä meidän blogin hiljaisuudesta niin tässäpä tätä kuvamateriaalin muodossa iskän koneelta. Ehkäpä tässä taas muistaa laitella kuulumisia kun joku muistaa muistuttaa :D





Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä Osetti. Katsotaan löytyykö muuta ihanaa!
No ei, mutta ens kerralla sitte (joka ei toivottavasti ole vuoden päästä :o)

Hyviä huomenia kaikille ahkerille lukijoilleni. Tuossa sunnuntain ratoksi kävimme Länsimäen koirapuistossa tapaamassa sielunveljeäni Obea. Meillä synkkasi kyllä hyvin ja painittiin lämpimässä auringossa milloin mitenkin päin. Meidän hinohelma espanjan neito ei ensin lämmennyt leikkiin mutta juoksipa vain meidän kanssa ja pörisi kun vähän aikaa oli nuilottanut yksinään. Wissi kyllä huutelee tuolta ettei asia ole ollenkaan näin. Ehkä minä liioittelen vähän ;)

Koska kuvat ertovat enemmän kuin tuhat murinaani (varsinkaan kun kukaan ei koskaan ymmärrä mitä haluan) niin tässä meidän reissu kuvina. Wissi haluaa ängetä kommentoimaan kuvia niin minä jään vain katselemaan.

(Kuvat ei ole oikeassa järjestyksessä kun niitä oli niin paljon(ja on vielä lisää) että olihan ne mahdotonta saada tyylikkääseen järjestykseen. Enjoy!)

Tässä tämän päivän saldo. Paljon TOIMINTAA kahden labradoriuroksen kesken ja muutama arpi lisää ^^ kerrassaan onnistunut reissu!

Buenas jotain. Vaikka olenkin Espanjasta niin espanjan kielen kirjoitus ja lausunta ovat jääneet vähemmälle. Kun tulin taas uuteen perheeseen, juurikin tähän jossa asun nykyään, innostui uusi neitini katselemaan miehensä vanhoja espanjan kurssikirjoja. Heh, oli siinä naurussa minullakin pitelemistä kun kuunteli sen törpön lausuntaa.

Nimeni on ollut Nightwish, nykyisin tutummin Wissi. Neiti repäisi arkistoistaan oikein edustavan kuvan minua varten, huoh. Olen Espanjasta. Syntynyt ja kasvanut lähes viisivuotiaaksi siellä, ennen kuin lentokone ja kantokoppa toivat minut Suomen maaperälle. Voin myöhemmin kertoa hieman enemmän menneisyydestäni, mutta vielä sen ajatteleminen tekee kipeää.
Koirilla Espanjassa on osittain erittäin kurjat olot. Kaikesta kokemastani huolimatta luotan yhä ihmisiin ja löydän uusia rakkaita Suomesta harva se päivä. Täällä kukaan ei halua minulle enää mitään pahaa ja saan kölliä neidin vieressä sohvalla niin paljon kuin haluan. Olen kotiutunut hyvin näiden kuukausien aikana joita olen tämän neidin perheessä viettänyt ja ymmärrän nyt myös suomalaisen mökkikulttuurin päälle. Syödään makkaraa ja pulikoidaan järvessä. Mikäs siinä kunhan on hyvää seuraa.

Siitä tulikin mieleeni että minua odotti tässä uudessa kodissa pieni riiviö. Oskari saa kertoa ihan itse omasta alkutaipaleestaan. Sehän on vasta yhdeksän ja puoli kuukautta joten kovin pitkä jutusta tuskin tulee. ;)

"Muista sitten puhua selkeästi että mä voin kirjottaa kaiken ylös."
Moon tämmönen yhdeksän kuukautta ja 21 päivää vanha labradorinpoikanen ja lähetän äitille terkkuja! Musta tulee isona aika iso vaikka oon jo nyt 32kilonen veitikka.

Aika edustava kuva eikös! Opas Oskari syntyi syyskuun 30. päivä ja haettiin uuteen kotiin Annin ja Karrin kotiin sateisena päivänä pari kuukautta myöhemmin. Mulla oli aika kauhea hätä kun äiskä ja muu pesue lähti kaikki eri suuntiin. Kiipeilin autossa Annin päällä. "olit ihan hamsterin näköinen kun pikkukynsillä taistelit ylöspäin mun takkia pitkin"
Älkää välittäkö tuon kirjurin välikommenteista. Se vaan haluaa tulla huomatuksi. Olin pienenä aika reipas mutta en kovin kävelytettävä. Ynisin kuulemmä aivan ihanalla äänellä ja ulvoinkin jos en tahtonut jatkaa matkaa. Siitä on jo niin kauan etten voi muistaa kaikkea. Olen kirjoittanut tähän mennessä Annin avustuksella, tai no Anni on kirjoittanut, mutta nyt taidetaan Wissin kanssa aloittaa ihan oma projekti nimeltä Espanjan neito & suomipoika (That's ME)

Aloitan ensi tammikuussa oman kouluni Oppaanalkuna. Minusta tulee vielä loistava opas jollekin näkövammaiselle, vaikka olenkin monesti aika surkean näköinen. Anni sanoo ettei se haittaa jos näyttää hassulta, pitää vaan olla reipas niin kyllä se siitä.