(Koti)Galgoja

Meidän kotona asustaa galgo. Se on pieni ja huomaamaton sohvan nurkkaan kerälle kiertyneenä, mutta äänekäs ja riehakas mieleistä tekemistä saadessaan. Galgo, joka meillä asuu on muuttanut Suomeen Espanjasta. Kotigalgollamme on useita muita galgotuttavia, jotka ovat myös tulleet Espanjasta Suomeen uusiin koteihinsa.

Kun tämä meidän galgoneiti kotiutui, olin hyvin aktiivinen rescueyhdistyksen foorumilla. Kerroin kuulumisia ja luin muiden rescueiden omistajien tekstejä omista koiristaan. Minulla pitäisi nykyäänkin olla tunnukset jollekin uudemmalle foorumille, mutta ei mitään käsitystä mistä ne löytäisin, tai mistä edes löytäisin koko foorumin. Hupsista.

Meillä oli myös kaksi kotihoitolaista hetken ajan, kukin oman aikansa. Selailin varmaan päivittäin yhdistyksen kotia etsivien koirien listaa ja ihastuin yhteen jos toiseenkin galgoon, jotka odottelivat omaa kotiaan jollain tarhalla. Kuitenkin, ajan kuluessa, en enää tuntenut kuuluvani tähän omalaatuiseen porukkaan, josta löytyi niin äärimmäisiä ihmisiä, ettei heidän mielipiteitään halunnut kuunnella jatkuvasti.

Ympärille jäi ainoastaan niitä ihmisiä, joiden kanssa pystyy olemaan samaa mieltä asioista ja joiden kanssa pystyy keskustelemaan ilman että tunteet kuumenevat liikaa. Edelleen sydän sykkii näille ihanille puikkonokille, mutta en uskalla ottaa uudelleen sitä riskiä, mikä aikuisen espanjalaisen rescuen (taustoista ei mitään selvillä) kanssa tulee otettua. Ehkä sitten joskus jos on oma talo ja oma piha, jolloin koiran kouluttaminen ja sopeuttaminen uuteen ympäristöön käy helpommin. Varsinkin eroahdistuksen osalta, jos sellainen yksilö sattuu kohdalle.

Ulkomaalaisen (ja miksei toki suomalaisenkin) rescuen taustat ovat yleensä hämärän peitossa. Erilaiset pelot voivat tulla ilmi ihan yllättäen kun koiran kanssa harjoitellaan yhteiseloa. Vaikka Wissi ja Pepe ovat olleet aika simppeleitä tapauksia noin niinkuin yleisesti ottaen, tiedän myös galgoja jotka ovat vaatineet paljon enemmän työtä ja varsinkin aikaa ennen kuin arki niiden kanssa voi normalisoitua.

Toisella tuntemistani koirista oli erittäin paha eroahdistus ja toinen oli todella arka vieraita ihmisiä kohtaan. Koirapuistossa tarpeeksi pienessä porukassa arka koira uskalsi olla mukana, mutta ei lähestynyt omistajansa lisäksi ketään muuta ihmistä. Nykyään kumpikin on ollut Suomessa jo vuosia ja tietämäni mukaan voivat hyvin.

Galgojen huono kohtelu Espanjassa on epäreilua ja julmaa. Ehkäpä vanhoja uskomuksia ja tapoja pikkuhiljaa sukupolvien vaihtuessa saadaan muutettua ja tarpeettomille koirille annetaan arvokkaampi loppu. Koirien huonosta kohtelusta tietyissä maissa puhutaan niin paljon varsinkin rescuepiireissä, etten halua itse pureutua aiheeseen kovin syvällisesti. Kannatan koirien armollista lopetusta, valistamista sekä adoptointia, mutta en tunne tilannetta niin hyvin, että osaisin antaa syväluotaavan analyysin kaikista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista kodittomien koirien lukumäärän vähentämiseen.

Minulla on täällä vain tämä kotigalgo. Se nauttii elämästään sohvan nurkkaan  kerälle kiertyneenä. Tänään se nauttii olostaan toisen kaltaisensa kanssa. Symmetrisesti jalat yhtä sotkussa.

Hankiainen

Ajattelin jo muutama viikko sitten, että meillä jäi tältä talvelta kokematta mun lempiosuus talvesta. Kantava hanki! Vettä satoi ja lumi suli. Eihän siitä jää mitään jäljelle.

Useiden pakkasöiden ja aurinkoisien päivien seurauksena meillä on nyt ihana hanki. Metsässä ja kaupungissa. Tänään nautittiin Oskarin kanssa hankiaisesta metsässä Johannan ja Lennin seurassa puolen päivän aikaan ja aamulla aikaisin Wissin ja Basson kanssa Oulujoen rannalla kävellessä. Kevät tulee ja olen täysin valmis!

Muistan kompastelleeni joskus mökkireissuilla näihin pirulaisiin. Luonnon oma ansalanka näin talvisaikaan...

Tämä kaksikko on kyllä niin sympaattinen yhdessä. Lennillä on jatkuvasti enemmän energiaa kuin Oskarilla, eikä kossikka aina jaksaisikaan lähteä Lennin riehuntaan mukaan. Oskari hoitaa asian tyynen rauhallisesti, kun näkee, että Lenni on tulossa kohti. Pieni väistöliike ja (näin ihmisnäkökulmasta) hyvin halveksuvan näköinen ilme perään :D

 Kyllä se kuusvee osaa vielä rällätäkin! Siihen tarvitaan vain oikea mielentila ja sinnikäs leikkikaveri.

Peltoa pitkin kävellessä Oskaria alkoi kiinnostaa jäniksen papanat hangen alla. Oletettavasti. Mitä muutakaan syötävää keskellä peltoa olisi hieman lumen alla? Lenni sattui isommalle apajalle kuin Oskari papanoidensa kanssa.

Aika onnellisen näköinen herrasmies sorkkansa kanssa. Kauaa se ei saanut sorkkaa kanniskella, kun matkanteosta ei olisi tullut enää mitään. Herkkupala jätettiin koirien ulottumattomiin.

Korvavaivaisen labradorin korvat alkoivat kutista kesken matkan, joten asia täytyi hoitaa pikimmiten. Vai mistähän tätä hyljettä mahtaa kutittaa?

Aurinkoisista päivistä on saatu nauttia meidän leveysasteilla oikein urakalla, mutta tämä päivä taisi jäädä tämän sarjan viimeiseksi. Eipä tuo niin haittaa, kun kotona odottaisi siivo. Joka siis pitäisi siivota...

Ehkä siitä siivosta päästään nyt huomenna eroon kertaheitolla, kun heti aamusta aloittaa reippaalla otteella ja ripeästi. Koirat ei varmasti arvosta kovinkaan paljon tylsää siivouspäivää, mutta jospa sillä saisi vähennettyä tuota hiekan ja pölyn määrää. Aika nopeasti kaupunkiasujalla alkaa lattiat muistuttaa kävelytien pintaa hiekkoineen ja kuraisine jälkineen. 

Ja kadut siivotaan vasta vapuksi! Just joo.

Me ollaan sitkeitä sissejä ja aiotaan tarpoa sitten hiekassa ja pölyssä sen aikaa kunnes malttavat lakaista. Mutta kevät tulee ja nyt nautitaan valosta!

Yhdessä meren jäällä

Satuttiin kyllä parhaaseen mahdolliseen aikaan seikkailemaan meren jäälle Hietasaaren edustalle. Kunnon auringonpaiste, eikä liikaa pakkasta. 

Bassolla meinasi sutata aika tavalla ja sen pienen pienestä päästä tuli ihan liikaa haukkumista. Mietittiin Karrin kanssa, johtuuko Basson hervoton haukunta siitä, että sitä jännittää Wissin mahdolliset hepulit. Basso tykkää kyllä leikkiä Wissin kanssa, mutta varsinkin ulkona meno käy usein liian rajuksi. Basso kuitenkin rauhoittui, kun huomasi, että Wissi pysyi rauhallisena. Ainakin osan matkaa. Piti kaapata pinseri kainaloon, kun Wissi sai kauhean hepulin. 

Oskari sai osansa tästä mummelin vauhdista. Onneksi jään päällä oli paikoitellen lunta, ettei kenelläkään revähtänyt mitään, kun vauhti kasvoi.

Vaikka minun hermoja koeteltiinkin reippaasti Basson haukuntakonsertin toimesta, päällimmäiset tunnelmat lenkistä oli kuitenkin positiiviset. Tämä kyseinen reissu meren jäälle jäikin tämän talven ensimmäiseksi ja viimeiseksi, sillä ilma on lauhtunut vähän turhan paljon, jotta minä uskaltautuisin enää jään päälle.

Vetohommia

Lumi vähenee uhkaavasti, juuri kun päästiin Oskarin kanssa kokeilemaan vetohommia ensimmäisen kerran. 

Kirjoitin aiemmin, että aion käyttää Oskarin lääkärillä tutkituttamassa takajalat. Varasin ajan Animagiin ortopediaan erikoistuneelle eläinlääkärille. Ontumatutkimuksessa kaikki nivelet sai taivutella ihan rauhassa, mutta kintereistä kuului naksuntaa taivuteltaessa. Perslihakseen vähän rauhoittavaa ja kohta koira makasi vaakatasossa röntgenin lattialla. Koska haluan Oskarin kanssa vähän näitä vetohommia kokeilla, kuvattiin kintereiden lisäksi selkä.

Kun koirista on kysymys, olen ehkä "hieman" ylihuolehtivainen joissain asioissa. Kintereen oudon kiertoliikkeen ja naksunnan takia ajattelin, että Oskarin jalat on vähintäänkin sököt ja kun selkäkin kuvataan niin löytyyhän sieltäkin jotain sanomista.

Kun kuvia päästiin katsomaan, niin pelkkää priimaa pukkasi. Kintereistä ei löytynyt mitään muutoksia. Naksunnan aiheuttavat luultavasti pienet luut kintereessä. Selkäkin oli siisti ja kaikki nikamat olivat oikeilla paikoillaan. Seuraavaksi tulikin se tuttu: Taas vein terveen koiran lääkärille ja maksan muutaman satasen "turhaan." Vähistä rahoista on joskus vaikea päättää miten ne fiksuiten käyttäisi. Oikeastihan tämä helpotti huomattavasti omaa oloa kun tietää, että Oskari on vielä hyvässä kunnossa. Kuusivuotias Oskari saa kuitenkin jatkossakin nivelten terveyttä tukevia valmisteita silloin tällöin ja yritetään pitää liikunta monipuolisena.

Niihin vetotreeneihin sitten:

Vihdoinkin Lennille ostetut Non-Stopit saatiin vihittyä reilusti käyttöön. Lähdettiin Oskarin kanssa Johannan luo, jotta saatiin palkkaajaa sekä potkukelkkaa lainaan. Johannalla on kevyt Kickspark, jolla potkuttelee omien koiriensa kanssa.

Aloitettiin ensin lelupalkalla. Oskari vierasti alkuun painetta valjaissa ja se pysähtyi heti kun hihna kiristyi. Meillä oli käytössä joustava vetohihna valjaiden jatkona. Narupallon kanssa saatiin hommaa alulle, mutta vaihdettiin kuitenkin namipalkkaan. Oskaria ei tainnut paljon valjaat enää haitata kun ruoka tuli kuvioihin. Alkuun Oskari veti ainoastaan minua, ilman kelkkaa.

Autosta kaivettiin iso makuualusta merkiksi, jolle Johanna kävi lisäämässä palkkaa. Sitten vain peto irti ja minä yritin pysyä pystyssä perässä. Vauhti kasvoi tälle perässähiihtäjälle nopeasti liian vaaralliseksi, kun superlabradori tajusi homman juonen. Johanna kävi hakemassa kicksparkin ulkoilmaan ja mentiin moottorikelkkauralle tekemään pari harjoitusta kelkan kanssa.

Allekirjoittanut yritti ensin itse potkutella, mutta yhdistelmä oli aivan liian hasardi. Vaihto tehtiin ja minusta tuli palkkaaja. Oskarin mielestä oli jo tarpeeksi huolestuttavaa että lähdin namipussin kanssa parinkymmenen metrin päähän. Lähdöt sujui tosi kivasti eikä Oskari vierastanut kelkkaa ollenkaan!

En tiedä yhtään mitä pisimmät vedot olis ollunna. Olisko semmoset reilu 60 metriä. Tehtiin joku 5-7 pätkää kelkan kanssa ja lopetettiin oikein onnistuneeseen toistoon. Jos ei oteta huomioon, että ohjaustanko löystyi, meni vinoon ja vaikeutti kuskin kyydissä pysymistä loppumatkasta :D

Jos tämä keli jatkuu tällaisena kuin se nyt on niin seuraavat treenit mennäänkin sitten rullaluistimilla ehkä ensi kuussa. Tätä vetohommaa kun on pyöritellyt päässä nyt taas aktiivisemmin, kickbike -hankinta polttelee kovasti. Sellainen malli olisi ihan ihanne, jolla voisi mennä metsäautoteillä. Koirat saisi juosta vapaana omaan tahtiinsa kirittäen ja haistellen. Mitään supervetoharrastusta en ole hinkumassa tähän hätään.

Kyllä oli väsynyt labradori kun käytiin vielä Johannan ja Lennin kanssa lenkillä ja istahdettin teelle. En meinannu saada koko koiraa enää mukaan kotiin kun se niin mielellään olisi jäänyt nokosille pöydän alle.