3. joulukuuta 2013

Wissi hoitaa (not)

Wissi on vastikään toiminut tärkeässä tehtävässä. Hyvän ystäväni lapsi kävi tekemässä ensimmäistä kertaa lähempää tuttavuutta koiriin ja meillehän ne sitten toki tulivat erilaisiin koirannaamoihin tutustumaan. Wissi oli pienen tytön seurassa kaikkein turvallisin vaihtoehto. Kuten kuvista näkee, Wissi oli rauhallinen, eikä hötkyillyt sinne tänne. 


Oskari ja Basso olivat myös paikalla, mutta niistä ei saanut julkaisukelpoisia kuvia, koska vauhtia oli heti huomattavasti enemmän. Oskari kaatoi hännällään pikkuneidin kertaalleen nurin ja kerran häntä osui suoraan silmien korkeudelle. Onneksi parin sekunnin itku riitti ja sitten saattoi jo jatkaa matkaa. 

Pienin ja pippurisin Basso olisi kiinnostanut tätä seikkailijaa kaikista eniten ja neiti piti pitää tarpeeksi kaukana Basson häkistä, sillä sieltä olisi varmasti saanut sormille. Metelistä, hälinästä ja uudesta paikoista huolimatta pikku tättärä ei huolestunut mistään. Kyllä me tästä koiratyttö leivotaan. 


Toisella kertaa käytiin Wissin kanssa pikkutättärän kotosalla viemässä 1-vuotislahja. Lahjan karvainen pää näkyykin Wissin pään takaa. Ensimmäinen oma koira! Wissi meni ympäri asuntoa nuuskien ja tyttö tepsutteli perässä.


Tällä kertaa ei muuta kuin söpöjä lapsi ja koira -kuvia tarjolla.

2. joulukuuta 2013

Helsingin reissu marraskuussa

Helsinkiin lähdettiin kouluasioissa. Oskari lähti mukaan, ettei Karrille jäisi kolmea koiraa huollettavaksi, saati mukana kuljetettavaksi kun tulisivat junalla perässä.


Ensimmäinen mahtava haaste ja kokemus oli Suomen tuki- ja kuulokoirien työharjoitteluun kuuluva tehtävä. Toimin ennalta aikansa varanneille kuulokoirien omistajille koirineen virikkeistämisvastaanoton pitäjänä. Jälkeenpäin voi vain sanoa, että tunsin olevani elementissäni. Eiköhän se kerro ihan riittävästi. Alkujännityksestä huolimatta kaikki meni todella mukavasti.


Ei kyllä olisi voinut olla paljoakaan huonompi tuuri Helsinkiin saapuessa. Ehdin pari tuntia hengähtää pitkän ajomatkan jälkeen ja kurkku alkoi olla kipeä. Seuraavana aamuna olin jo aika huonossa kunnossa ja mietin miten mahdan pärjätä harjoittelussa jos olen todella kipeä. Teetä ja troppia naamaan yhden vuorokauden aikana ja harjoittelupäivä valkeni hyvin nukkuneena ja vähemmän flunssaisena.

Toinen huonon tuurin sattumus oli auto, joka päätti, että on hauska pitää kamalaa meteliä kun ajan sillä Jyväskylästä eteenpäin. Mitään ei onneksi sattunut ja auto korjattiin Helsingissä, joten sillä oli turvallista ajella takaisin Ouluun.


Kun pääsin flunssastani reilussa parissa vuorokaudessa eroon, lähdin Oskarin kanssa lenkkeilemään uusille alueille kaverin ja koiransa kanssa. Tosi mukavaa kun Helsingissäkin on tuttuja ihmisiä joita voi käydä moikkaamassa siellä päin liikkuessa. Tällä kertaa mulla oli vielä päivät aikaa tehdä mitä lystää kun muut olivat töissä. Kävin keskustassa, joten edes jotain koiratonta aktiviteettiakin on vietetty ;)


Toisella viikolla (oltiin yhteensä 10 päivää) oli sitten lisää koulujuttuja. Luokkakaverit matkailivat myös Helsinkiin ja me treffattiin ensimmäisenä päivänä aamulla Koira- ja kissakoulu Heiluvassa Hännässä. En edelleenkään pidä Helsingissä ajamisesta, mutta niinpä vain sitä tuli ajeltua useanakin päivänä ihan uppo-outoihin paikkoihin.

Heiluvassa Hännässä saatiin tutustua virikeluolastoon, mikä oli kyllä ihan mahtava. Suunnittelin, että Basson kanssa voisi käydä kyseiseen luolaan tutustumassa jos se on joulun alla avoinna. Pieni hullu koiranainen sisälläni sanoi, että tuollaisen voisi tehdä itsellekin. Mahtaisiko olla täällä pohjoisessa kysyntää virikeluolastolle. Etelässä on mukavasti kävijöitä, vähän vuodenajoista riippuen.

Heiluvan Hännän toimintaa meille oli esittelemässä Noora Hämäri, joka itsekin opiskelee eläintenkouluttajaksi, Amiedussa kylläkin. Noora kertoi omasta opiskelustaan ja jäi kyllä sellainen fiilis, että ihan loistava valinta opiskella KAOlla. Meillä on enemmän käytännön opetusta, kuten projektikoirat (3vkoa) sekä omien kurssien vetäminen yms. Tällaisella alalla kuitenkin se käytännössä tekeminen on sitä, mikä aiheuttaa niitä ahaa -elämyksiä, sekä kertoo rehellisesti oman taitotason. Ja kun asiakaspalvelualle on valmistumassa, ei mikään voita aitoja kanssakäymisiä asiakkaiden kanssa, heidän asiaansa perehtyen.





Oskarin ei tarvinut mennä koirapuistoon saakka, kun yhtenä päivänä saatiin ihana leijona kaveriksi. Pienen hetken Oskari malttoi keskittyä leikkimiseen ja juoksemiseen, mutta pian hajut vei voiton leikkikaverista ja jatkettiin matkaa omiin suuntiimme. Emme siis minä ja Oskari kuitenkaan, me jatkettiin samaa matkaa.




Toisena koulupäivänä lähdin aamulla Vantaan opaskoirakoululle. Ai että mitä muistoja tulvahti mieleen, kun ajoin auton parkkiin ja kävelin toimistolle. Saatoinpa laittaa vielä samaan parkkiin, missä oltiin kun Oskari lähti meidän mukaan.


Toimiston seinälle oli kerätty kuvia valmistuneista oppaista ja bongasin sieltä Kikon veljen Killen. Kikosta ei harmi kyllä ollut kuvaa, kuulema siksi, että Kiko oli ehtinzt jo lähteä kouluttajan matkaan kun kuvia oli otettu. Kerroin Oskarista ja sielläpä muistivat Oskarin sisaruksiakin. Vaikka siellä paljon koiria kulkeekin vuodesta toiseen, hyvin näyttää jäävän jokainen pentue jollain tavalla mieleen.

Opaskoirakoulun tutustumiskäynnillä sain vähän päivitettyä omaa tietämystäni opaskoirakoulun kotihoitotoiminnasta sekä muusta yleisestä tiedosta, sekä pääsin kurkkaamaan opaskoirakoululla ylläpidettävään spermapankkiin. On se muuten pirullista hommaa kirjoittaa niihin spermansäilytysputkiin, joita oljiksi kutsutaan. Semmonen muutaman millin läpimitaltaan oleva putki, johon pitää saada mahtumaan päivämäärää ja koiran virallista nimeä sun muuta. Mahtais ottaa päähän aina kun tulis kirjoitusvirhe, jota ei sitten pyyhitä pois.


Kykenen nykyään ymmärtämään paremmin opaskoirakoulun kantaa näihin hylkykoiriin. Olin itsekkäästi vain superonnellinen kun Oskari jäi meille, enkä jaksanut uhrata ajatusta sille, että yksi koira on taas tippunut työuralta pois. Alkuun olin hieman pettynyt kun ei ollutkaan kasvattajaa, jolle voisi lähetellä kuvia kasvavasta koirasta ja kertoa miten meillä menee. Työkoiria osaa arvostaa nykyään paljon enemmän ja uskoisin, että Oskaristakin olisi tullut loistava opas, jos se olisi päätetty jättää koulutukseen.


Opaskoirakoulun jälkeen lähdettiin tutustumaan Helsingin koirauimalaan. Meillä ei ole kuin kaksi kokemusta kahdesta eri uimalasta täällä pohjoisessa. Jos vain voittaisi lotossa...
Wissille uinti olisi kyllä erinomaista liikuntaa, mutta en tiedä oppisiko se nauttimaan uinnista vielä näin vanhana. Helsingin koirauimalalla on kaksi allasta, mutta mielestäni ne ovat tällaisen ison koiran omistajana aika pienen puoleisia. Uittajakin mainitsi, että altaaseen pitkälle hyppäävien koirien kohdalla on suositeltu jotain muuta uimapaikkaa, sillä ei liian pienestä altaasta ole mitään hyötyä. Toinen alla oli lämpimämpi ja tarkoitettu erityisesti kuntoutettaville uimareille. Lämpimämmästä altaasta löytyy myös vastavirtalaite, jota voi käyttää kovakuntoisilla koirilla ja kuntoutettavilla.

Pidin siitä, että uittaja kertoi koirien altaaseen totuttamisesta ja erityisesti siitä, ettei koiraa ikinä vain nosteta altaaseen ja näin pakoteta uimaan. Jokainen koira saa tarvitsemansa ajan. 

Koirauimalan jälkeen ohjelmassa ei ollut valmiiksi mitään, mutta saatiin pika-aikataululla sovittua käynti Tassu&Tassuun, lemmikkihotelliin, missä yksi luokkakaveri oli ollut harjoittelussa. Hoitola oli rakennettu vanhaan päiväkotirakennukseen ja siltä se vähän vaikuttikin. Eläimiä ei ollut kovin paljoa sillä hetkellä kun kävimme, mutta paikkoja oli todella paljon ja mietinkin sitä aikaa kun hoitola on täynnä. Siihen vaaditaan jo aika monta työntekijää, että kaikki koirat tulee hoidettua. Myöhemmin kuulin, että hoitola ollaan siirtämässä tulevaisuudessa toisenlaisiin tiloihin kun vanha rakennus puretaan.


Viimeinen äkkilähtökohde olikin Viikin löytöeläintalo, jonne pääsimme onneksi ilman ennakkoilmoittautumista. Tilat olivat siistit ja hygieniasta huolehdittiin hyvin. Meille esiteltiin koira- ja kissatilat ja meidän ryhmältä tuli paljon kysymyksiä.

Aihe, josta jatkan toisella kertaa, koskettaa löytöeläintalossa työntekijän mainitsemaa ikkunashoppailua. He eivät pidä avoimien ovien päiviä tai mitään muutakaan sellaista, kuten esim. Amerikassa. Heräteostoja tehdään tarpeeksi jo kaupungilla ostoksilla. Eläinten ei tulisi joutua sellaisen kohteeksi.
Viikonlopun ohjelmassa oli Lemmikki- sekä Elmamessut messukeskuksessa. Tästä aiheesta seuraavalla kerralla lisää. Jokainen voi miettiä oman mielipiteensä lemmikkimessujen ja ikkunashoppailun välille, sekä liittää siihen vielä lemmikkien hyvinvointikysymyksen.

1. joulukuuta 2013

Poikien syysretki marraskuussa

Eipä ollut lunta vielä pari viikkoa sitten. Nyt meillä jo onkin lunta niin että aamulla sai jo kahlata hangessa. Niin, ja hei taas! Pitkästä aikaa!


Ollaan elelty aika mukavaa syyselämää kun mun ei ole tarvinut olla menossa aamukahdeksasta iltaneljään. On saatu nauttia sitä vähästä valosta mitä syksy tarjoaa ja mietitty tulevaisuutta. Koulussa on menossa yrittäjyyden opinnot ja liiketoimintasuunnitelman laatiminen olisi ajankohtaista. Paljon on ideoita, mutta ne pitäisi jalostaa valmiiksi tuotteiksi.


Äitin kanssa on tullut käytyä ulkoilemassa ja lokakuun puolella kävelin vielä pitkää lenkkiä kotoa vanhempien luokse kerta viikkoon. Lennin kanssa on harjoiteltu hihnakävelyä, se kun ei aina nuorelta mieheltä tahdo luonnistua, mutta on saatu jo muutosta näkyviin.



Lenniparallehan sattui huono arpaonni geelipelissä ja sillä on labradoreilla tavattava kuivakirsuisuus. Näistä kuvista voi nähdä kirsun röpöläisen reunan. Muuten sairaudesta ei koidu mitään haittaa, mutta metsässä rymytessä kirsu alkaa punoittaa ja saattaa hieraantua pahemman näköiseksi. Meille ihmisille haitta on lähinnä kuiva raapiva kuono, kun Lenni tulee tökkimään kuonollaan.
Ostin Lennille kirsuunkin laitettavaa rasvaa, jonka sisältöä en nyt pysty muistamaan. Toivottavasti se auttaisi pitämään kirsun vähän pehmeämpänä eikä se repeilisi niin paljon.




Yhteisten ulkoiluretkien lisäksi me ollaan Oskarin kanssa matkustettu Helsinkiin kahdestaan, mutta siitä toisessa postauksessa, ettei ihan kaikkea tule ahdettua samaa pakettiin.








Oskarin pienet nököhampaat<3 p="">

26. lokakuuta 2013

Kaverikoirahuivi tähtäimessä

Miten on voinutkin unohtua tällainen asia ilmoittaa. Me käytiin Oskarin kanssa vähän tunnustelemassa, josko meistä olisi Oulun seudun kaverikoiratoimintaan mukaan. Oskari toki näytti parhaat puolensa testitilanteessa ja kelli selällään testaajien jaloissa. Mahtava nähdä Oskari elementissään ihmisten keskellä iloa tuottamassa.

Kaverikoirailu-ura aloitellaan rauhallisesti sillä, että ohjaaja (eli minä) käy ensin tutustumassa muutamiin kaverikoirakäynteihin ilman omaa koiraansa, jotta näkee minkälainen tuo vierailu tulee olemaan koiran kanssa ja mitä eri paikoissa koiralta vaaditaan. Koirattomia käyntejä käydään kaksi ja tämän jälkeen ohjaaja käy oman koiransa kanssa kaksi kertaa peesarin (eli koirattoman kaverikoirakonkarin) seurassa käynneillä. Tämän jälkeen seuraa 6 itsenäistä kertaa kaverikoiraporukan kanssa vierailuilla. Yhteensä 6kk on oltava toiminnassa koiran kanssa mukana ennen kuin kaverikoirahuivia voi anoa kennelliitolta.

Kaverikoirailu ei ole ihan hetken mielijohteesta tapahtuvaa harrastelua, vaan siihen on kuitenkin sitouduttava pidemmäksi aikaa. Totta kai oma elämäntilanne ja varsinkin koiran jaksaminen uudessa harrastuksessa täytyy ottaa huomioon. 

Koska itse olen kiinnostunut hyvinvoinnin lisäämisestä koirien avulla, kaverikoiratoiminta oli aika luonnollinen askel tällä saralla. Odotan jo malttamattomana ensimmäistä käyntiä, jossa pääsen näkemään muita koiria työssään ja ihmisten reaktioita koirien vierailuun.

Tästä pääsette tutustumaan Oulun seudun kaverikoiriin.
Kennelliiton sivuilla taas yleistä tietoa kaverikoiratoiminnasta sekä mukaan hakemisesta.

Onko sinulla koira joka rakastaa muita ihmisiä, elää paijauksilla ja rapsutuksilla sekä tuo ympärilleen hyvää mieltä vain olemalla läsnä? Miksipä ette kokeilisi levittää tätä hyvää mieltä vähän laajemmaltikin!

25. lokakuuta 2013

KesäWissi syksyn harmauteen

Käytettiin Wissi kesällä puistossa ihan yksinään juoksemassa niin se muisti paremmin säädellä omaa juoksuvauhtiaan jaksamisen mukaan.

Nämä kuvat saa nyt toimia syyspäivän lämmittäjinä, kun ulkona sataa vettä ja tuulee kylmästi.


13. lokakuuta 2013

Harrastusgalgo


Wissi pääsi tänään tutustumaan uuteen koemuotoon. Lähdettiin aamusella johannan kyytiin ja kohti Kempelettä. Perheen pojet on mökkeilemässä, joten Wissiä ei voinut jättää yksin kotiin. Wissi siis hyppäsi myös auton takapenkille ja otti mukavan matkustusasennon. Kokeen järjestäjänä toimi rottweileryhdistys ja suurin osa osallistuvista koirista olikin rottiksia.


Minä otin kameran mukaan. En tällä kertaa niinkään suorituksia kuvatakseni, vaan jotain muuta kivaa. Sain muutaman kivan kuvan koirista ennen ja jälkeen suorituksen. Alla narttu- ja urosrotikka oman suorituksen päätteeksi kuulemassa arvostelua.





Wissi osallistui kyttäämällä aidan raosta yhden parin suoritusta. Ilma oli ihan pirun kylmä tuulen vuoksi. Wissi oli suurimman osan ajasta autossa, mutta ennen lähtöä käytin sen tien varressa asioilla ja sit katottiin vielä pari koirakkoa. Kyllähän pieni vinttikoira olis osallistunut oikein mielellään bh-kokeiden tuomarointiin ja ehkä kipaissu jonkun kunniakierroksen kentän ympäri jos olisi aidan ylitse saanut loikata.



Serra otti itse paineita vähemmäksi ennen suorituksen alkua kierimällä nurmella hetken aikaa.Mukavan iloinen suoritus koirakolta ja koira sai hyvät kehut suorituksen päätteeksi ja läpimenon kunniaksi.


Me livahdettiin jatkamaan matkaa ennen viimeisiä koirakoita ja pölähdettiin Zeppeliinille. Saatettiin vahingossa käydä syömässä ja hakea Arnoldsilta donitsit. Sillä aikaa Wissi oli tsekkaillut auton läpi sattumien varalta ja nukkui kerällä pelkääjän paikalla kun tultiin takaisin.

Mutka kotona ja vähän lepoa ja heti perään treeneihin Wissin kanssa. Johanna tuli Hiskin kanssa meidän lähikentälle treenaamaan ja oli mukava kun oli seuraa. Wissin kanssa otin kontaktiharjoituksia ja kokeilin sen kanssa uutta lähestymistapaa sivulle tuloon ja seuraamiseen. Naksuttamalla kontaktia ja päästiin jopa tosi kivaan kontaktiin ja sivuttain kulkemiseen viimeisen treenipätkän kohdalla. Välillä galgon motivaatio oli maan haistelussa, kun Hiskin jälkiä piti tutkia tarkasti, mutta tauon jälkeen päästiin taas vauhtiin.

Nyt mulla on taas väsynyt ja hiljainen vinttieläin uudessa sängyssään nukkumassa. Tavoite saavutettu tältä päivältä.