Helsinkiin lähdettiin kouluasioissa. Oskari lähti mukaan, ettei Karrille jäisi kolmea koiraa huollettavaksi, saati mukana kuljetettavaksi kun tulisivat junalla perässä.
Ensimmäinen mahtava haaste ja kokemus oli Suomen tuki- ja kuulokoirien työharjoitteluun kuuluva tehtävä. Toimin ennalta aikansa varanneille kuulokoirien omistajille koirineen virikkeistämisvastaanoton pitäjänä. Jälkeenpäin voi vain sanoa, että tunsin olevani elementissäni. Eiköhän se kerro ihan riittävästi. Alkujännityksestä huolimatta kaikki meni todella mukavasti.
Ei kyllä olisi voinut olla paljoakaan huonompi tuuri Helsinkiin saapuessa. Ehdin pari tuntia hengähtää pitkän ajomatkan jälkeen ja kurkku alkoi olla kipeä. Seuraavana aamuna olin jo aika huonossa kunnossa ja mietin miten mahdan pärjätä harjoittelussa jos olen todella kipeä. Teetä ja troppia naamaan yhden vuorokauden aikana ja harjoittelupäivä valkeni hyvin nukkuneena ja vähemmän flunssaisena.
Toinen huonon tuurin sattumus oli auto, joka päätti, että on hauska pitää kamalaa meteliä kun ajan sillä Jyväskylästä eteenpäin. Mitään ei onneksi sattunut ja auto korjattiin Helsingissä, joten sillä oli turvallista ajella takaisin Ouluun.
Kun pääsin flunssastani reilussa parissa vuorokaudessa eroon, lähdin Oskarin kanssa lenkkeilemään uusille alueille kaverin ja koiransa kanssa. Tosi mukavaa kun Helsingissäkin on tuttuja ihmisiä joita voi käydä moikkaamassa siellä päin liikkuessa. Tällä kertaa mulla oli vielä päivät aikaa tehdä mitä lystää kun muut olivat töissä. Kävin keskustassa, joten edes jotain koiratonta aktiviteettiakin on vietetty ;)
Toisella viikolla (oltiin yhteensä 10 päivää) oli sitten lisää koulujuttuja. Luokkakaverit matkailivat myös Helsinkiin ja me treffattiin ensimmäisenä päivänä aamulla
Koira- ja kissakoulu Heiluvassa Hännässä. En edelleenkään pidä Helsingissä ajamisesta, mutta niinpä vain sitä tuli ajeltua useanakin päivänä ihan uppo-outoihin paikkoihin.
Heiluvassa Hännässä saatiin tutustua
virikeluolastoon, mikä oli kyllä ihan mahtava. Suunnittelin, että Basson kanssa voisi käydä kyseiseen luolaan tutustumassa jos se on joulun alla avoinna. Pieni hullu koiranainen sisälläni sanoi, että tuollaisen voisi tehdä itsellekin. Mahtaisiko olla täällä pohjoisessa kysyntää virikeluolastolle. Etelässä on mukavasti kävijöitä, vähän vuodenajoista riippuen.
Heiluvan Hännän toimintaa meille oli esittelemässä Noora Hämäri, joka itsekin opiskelee eläintenkouluttajaksi, Amiedussa kylläkin. Noora kertoi omasta opiskelustaan ja jäi kyllä sellainen fiilis, että ihan loistava valinta opiskella KAOlla. Meillä on enemmän käytännön opetusta, kuten projektikoirat (3vkoa) sekä omien kurssien vetäminen yms. Tällaisella alalla kuitenkin se käytännössä tekeminen on sitä, mikä aiheuttaa niitä ahaa -elämyksiä, sekä kertoo rehellisesti oman taitotason. Ja kun asiakaspalvelualle on valmistumassa, ei mikään voita aitoja kanssakäymisiä asiakkaiden kanssa, heidän asiaansa perehtyen.
Oskarin ei tarvinut mennä koirapuistoon saakka, kun yhtenä päivänä saatiin ihana leijona kaveriksi. Pienen hetken Oskari malttoi keskittyä leikkimiseen ja juoksemiseen, mutta pian hajut vei voiton leikkikaverista ja jatkettiin matkaa omiin suuntiimme. Emme siis minä ja Oskari kuitenkaan, me jatkettiin samaa matkaa.
Toisena koulupäivänä lähdin aamulla Vantaan opaskoirakoululle. Ai että mitä muistoja tulvahti mieleen, kun ajoin auton parkkiin ja kävelin toimistolle. Saatoinpa laittaa vielä samaan parkkiin, missä oltiin kun Oskari lähti meidän mukaan.
Toimiston seinälle oli kerätty kuvia valmistuneista oppaista ja bongasin sieltä Kikon veljen Killen. Kikosta ei harmi kyllä ollut kuvaa, kuulema siksi, että Kiko oli ehtinzt jo lähteä kouluttajan matkaan kun kuvia oli otettu. Kerroin Oskarista ja sielläpä muistivat Oskarin sisaruksiakin. Vaikka siellä paljon koiria kulkeekin vuodesta toiseen, hyvin näyttää jäävän jokainen pentue jollain tavalla mieleen.
Opaskoirakoulun tutustumiskäynnillä sain vähän päivitettyä omaa tietämystäni opaskoirakoulun kotihoitotoiminnasta sekä muusta yleisestä tiedosta, sekä pääsin kurkkaamaan opaskoirakoululla ylläpidettävään spermapankkiin. On se muuten pirullista hommaa kirjoittaa niihin spermansäilytysputkiin, joita oljiksi kutsutaan. Semmonen muutaman millin läpimitaltaan oleva putki, johon pitää saada mahtumaan päivämäärää ja koiran virallista nimeä sun muuta. Mahtais ottaa päähän aina kun tulis kirjoitusvirhe, jota ei sitten pyyhitä pois.
Kykenen nykyään ymmärtämään paremmin opaskoirakoulun kantaa näihin hylkykoiriin. Olin itsekkäästi vain superonnellinen kun Oskari jäi meille, enkä jaksanut uhrata ajatusta sille, että yksi koira on taas tippunut työuralta pois. Alkuun olin hieman pettynyt kun ei ollutkaan kasvattajaa, jolle voisi lähetellä kuvia kasvavasta koirasta ja kertoa miten meillä menee. Työkoiria osaa arvostaa nykyään paljon enemmän ja uskoisin, että Oskaristakin olisi tullut loistava opas, jos se olisi päätetty jättää koulutukseen.
Opaskoirakoulun jälkeen lähdettiin tutustumaan Helsingin koirauimalaan. Meillä ei ole kuin kaksi kokemusta kahdesta eri uimalasta täällä pohjoisessa. Jos vain voittaisi lotossa...
Wissille uinti olisi kyllä erinomaista liikuntaa, mutta en tiedä oppisiko se nauttimaan uinnista vielä näin vanhana. Helsingin koirauimalalla on kaksi allasta, mutta mielestäni ne ovat tällaisen ison koiran omistajana aika pienen puoleisia. Uittajakin mainitsi, että altaaseen pitkälle hyppäävien koirien kohdalla on suositeltu jotain muuta uimapaikkaa, sillä ei liian pienestä altaasta ole mitään hyötyä. Toinen alla oli lämpimämpi ja tarkoitettu erityisesti kuntoutettaville uimareille. Lämpimämmästä altaasta löytyy myös vastavirtalaite, jota voi käyttää kovakuntoisilla koirilla ja kuntoutettavilla.
Pidin siitä, että uittaja kertoi koirien altaaseen totuttamisesta ja erityisesti siitä, ettei koiraa ikinä vain nosteta altaaseen ja näin pakoteta uimaan. Jokainen koira saa tarvitsemansa ajan.
Koirauimalan jälkeen ohjelmassa ei ollut valmiiksi mitään, mutta saatiin pika-aikataululla sovittua käynti
Tassu&Tassuun, lemmikkihotelliin, missä yksi luokkakaveri oli ollut harjoittelussa. Hoitola oli rakennettu vanhaan päiväkotirakennukseen ja siltä se vähän vaikuttikin. Eläimiä ei ollut kovin paljoa sillä hetkellä kun kävimme, mutta paikkoja oli todella paljon ja mietinkin sitä aikaa kun hoitola on täynnä. Siihen vaaditaan jo aika monta työntekijää, että kaikki koirat tulee hoidettua. Myöhemmin kuulin, että hoitola ollaan siirtämässä tulevaisuudessa toisenlaisiin tiloihin kun vanha rakennus puretaan.
Viimeinen äkkilähtökohde olikin Viikin löytöeläintalo, jonne pääsimme onneksi ilman ennakkoilmoittautumista. Tilat olivat siistit ja hygieniasta huolehdittiin hyvin. Meille esiteltiin koira- ja kissatilat ja meidän ryhmältä tuli paljon kysymyksiä.
Aihe, josta jatkan toisella kertaa, koskettaa löytöeläintalossa työntekijän mainitsemaa
ikkunashoppailua. He eivät pidä avoimien ovien päiviä tai mitään muutakaan sellaista, kuten esim. Amerikassa. Heräteostoja tehdään tarpeeksi jo kaupungilla ostoksilla. Eläinten ei tulisi joutua sellaisen kohteeksi.
Viikonlopun ohjelmassa oli Lemmikki- sekä Elmamessut messukeskuksessa. Tästä aiheesta seuraavalla kerralla lisää. Jokainen voi miettiä oman mielipiteensä lemmikkimessujen ja ikkunashoppailun välille, sekä liittää siihen vielä lemmikkien hyvinvointikysymyksen.
