24. marraskuuta 2012

Työ


Mä olen tässä työharjoittelussa ollessani miettinyt välillä kovastikin tätä mun "uravalintaani" ja mahdollisia seurauksia mitä sillä saattaa olla. Kuten aikaisemmin oon maininnu, hain eläintenhoitajan koulutusohjelmaan, joka alkaisi ensi keväänä. Nyt sitä odotellessa jätin edellisen kouluni kesken, koska se nyt vain maistui täydellisen puulta, eikä tuntunut ollenkaan alalta jolla haluaisin työskennellä lopun elämääni. Toki siitäkin kolmen vuoden koulurupeamasta on jäänyt käteen paljon hyödyllisiä juttuja, mutta mä haluan tehdä työkseni muuta kuin istua 8h päivästä tietokoneella. Jos olisin sillä alalla halunnut menestyä, olisin tarvinut paljon enemmän mielenkiintoa ja kärsivällisyyttä.


Halu olla hyvä(paras) ja tietää kaikki, saa minut panostamaan ainakin 100% tähän hommaan. Tarvitsen ympärilleni kokeneempia ihmisiä, paljon erilaisia mielipiteitä ja paljon rautalangasta väännettyä tietoa perustaksi, jotta pääsen etenemään haluamaani suuntaan. Mikä on se juuri minun haluamani suunta? Asia on tällä hetkellä vielä niin hassusti etten tiedä tarkkaan mikä se on. Se on koirat, se on kouluttaminen, ihmisten opastaminen, onnistuminen, onnistumisien välittäminen, auttaminen, mahdollisesti muidenkin eläinten parempi ymmärtäminen ja kouluttaminen.


Tämä ala on raaka. Se mitä ihmiset sinusta puhuvat, kuulopuhe, sekä faktat että keksityt jutut, kiirivät edelläsi, jos sinulla sattuu mainetta olemaan. Kaikesta on hyvä olla jonkinlainen pohjatieto, jotta kukaan ei vetäise nuorta ihmistä höplästä.

Tämä ala on kasvava. Jokainen, joka luulee tietävänsä koirista vähän enemmän kuin muut (joko oman kokemuksen kautta tai koulutettuna) voi perustaa, ja usein perustaakin, oman toiminimen tai jonkun yrityksen. Tällä alalla pitää siis olla moniosaaja, vakuuttava persoona sekä pitää osata myydä itseään oikealla tavalla oikealle yleisölle. Jos sattuu niin onnellisesti että tuttavapiireissä saa ilmaista mainosta, juttu voi lähteä hyvinkin liikkeelle, mutta jos aloitat tyhjästä. Nii-in. Pitää löytää juuri se oma juttu, mielellään pienellä tvistillä, jotta saa ihmiset kiinnostumaan.


Sitten on se raha. Tällaisella alalla (jos pelkästään kouluttamisesta puhutaan) ei tarvitse juurikaan rahaa perustaessaan toiminimen. Ei tarvitse välttämättä vuokrata tiloja tai ostaa sen suurempia tarvikkeita. Mutta sitä rahaa ei myöskään ala virrata ovista ja ikkunoista.
Ja minä tyhmä kun luulen saavani tästä kokopäivätyön. Monet tekevät tätä hommaa iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Sen oikean työn jälkeen. Mutta kun minä haluan tästä sen minun oikean työni. Onneksi nuorella ihmisellä on aikaa vääntää rautalangasta.


Tästä tuli tällainen vähän erilainen postaus tällä kertaa, mutta palailen koirien kuulumisiin piakkoin. Kunhan olisi jotain mukavaa kuvaa pistää seuraksi. Hirveän vähän on tullut kuvattua tässä viime viikkoina.
Wissi ja Oskari on käyneet hierojalla, joten siitä ajattelin laittaa parit kuvat ja juttua. Bassolle pitäisi ensiviikolla varata oma aika hierojalle. Saas nähdä mitä siitä tulee ;)

Kuvituksena kuvia työmatkalta yhtenä kauniina pakkasaamuna.

Helsingin pojat





Olin vähän aikaa sitten kyläilemässä Helsingissä Rekun ja Onnin luona. Pojat oli oikein vieraanvaraisia. Paljon pusuja jaeltiin ja tulivatpa nuo veikkoset nukkumaan mun viereenkin, kun omia koiria ei ole ollut lähistöllä. Ruuasta piti pitää pitää lujasti kiinni, koska nuorempi herrasmies Rekku on aikamoinen ruuan rakastaja.



Kyseisenä vkloppuna kirjoitettua:

Rekun ruuanrakastajan ominaisuuksia onkin hyödynnetty tänä viikonloppuna, kun Rekun kanssa harjoiteltiin jumppapalloliikkeitä. Ei mennyt kuin pari minuuttia niin poitsu taiteili pallon päällä kuin vanha tekijä. Pidin pallosta jaloilla kiinni ettei se lähtisi pakoon koiran alta. Hyvin meni ensimmäiset treenit ja toisena päivänä harjoiteltiin lisää. Rekusta tulee vielä herrasmiessirkuskoira!












Oon ollu nyt kuukauden verran uudessa työharjoittelupaikassa eläintarvikeliikkeessä ja ai että on ollu mukavaa. Oon ottanut valokuvia, opetellut käyttämään kassaa, siivoillut, myynyt juttuja ja puhua pälpättänyt (ylläripylläri). Harjoittelua on suunnilleen 4kk jäljellä, joten saas nähdä mitä kaikkea sitä ehtiikään tehdä sinä aikana. Joka päivä on ollu kiva lähteä töihin (ellei ole nukuttanut ihan vietävästi) ja helposti on tullut tehtyä välillä pidempääkin päivää. Kohti omaa alaa ollaan ihan selvästi menossa.