Suohirviö Lenni

Iskän, Annin ja labradorien matka kulki yhtenä syksyisenä päivänä... ylläripylläri Metsään!

Puolukka-aika kun on, me poimittiin omaan pakkaseen vähän puolukoita. Aurinkoinen vkloppupäivä ei ole ehkä paras päivä lähteä metsään koska silloin siellä on kaikki muutkin. Varsinkin marja-aikaan.

Jotta päästiin tähän ihmisvilinään, oli meidän ylitettävä muutama suo. Jos oltaisiin menty sellaisen suon yli jossa ei olisi ollut pitkospuita, olisi ihmisiäkin ollut paljon vähemmän. Kuka nyt riskeeraa kallisarvoiset puolukat jos sattuu uppoamaan suohon.

Oskarin ja Lennin mielestä suo ei ollut ollenkaan pelottava, mutta suosta nouseva Lennihirviö aiheutti kyllä selkäpiissä kutinaa. Onneksi meidän ei tarvinut sitä pestä vaan suolampi hoiti omat sotkunsa ja loput varisivat kun koira kuivui kunnolla.

Me istahdettiin puolukoiden välittömään läheisyyteen mehulle ja kahville. Mietin siinä samalla josko lainaisi sen verran koiria että niillä voisi turvata itselleen muutaman sata(tuhatta) neliötä parasta puolukka-apajaa.

Onneksi sellaisia koiria ei koskaan tarvittu koska minulle riitti se muutama 10 neliötä mitä Oskari ja Lenni vahtivat puihin sidottuina. Eikä ne pirun puolukat silti loppuneet siitä. En ole mikään tehopoimija, mutta ihan kivasti tuli muutaman päivän aamupala, välipala ja iltapalapuolukat kerättyä ja syötyä parempiin suihin.

Suon takaisin ylityksen jälkeen pakattiin koirat autoon ja ajeltiin vähän matkaa pysähtyäksemme taas uudelleen. Iskä tiesi oivan suolammen jossa koirat saivat käydä kepin perässä porskimassa niin että mahanaluset puhdistuivat.

Lennin keppi saattoi upota lammen pohjaan eikä pikkumies sitä osannut sukeltamalla noutaa. Mikäs noutaja se semmoinen on?
Lenni voisi kyllä kommentoida että mikäs se semmoinen sorsa on joka uppoaa, Hä?

Kylpemisen (rypemisen) jälkeen löytyi keppi! (keppejä)

Eikä mikä tahansa keppi vaan juuri se keppi (kepit) jonka kumpikin halusi. Tai no Oskari ei olisi välttämättä juuri kyseisestä kepistä välittänyt, mutta...

Pitihän sitä veikkaa kuitenkin kiusata hakemalla samaa keppiä. Useasti.

Oskarilla oli tuolloin vielä kutiseva korva hiivan takia ja sitä piti hetken verran hinkuttaa pitkin mättäitä. Lennin mielestä tässä oli jotain hyvin outoa ja Lenni yritti tarjota Oskarille keppiään, mutta Oskaria ei kiinnostanutkaan.

Tässä vielä hauska kuvasarja noudosta. Palautuksesta ei tietoakaan ja Lennillä meni koko keppi hukkaan tämän tilanteen jälkeen kun Oskari vei sen niin ripeästi.

Kuvia tuli otettua taas muutama ja oli ihan fiksua laittaa muutama kuva yhteen animaatioiksi ettei sivua tarvitse vieritellä montaa kymmentä minuuttia alaspäin.

Nyt hiljennytään tältä päivältä ja aletaan nukkumaan koko porukka.

Verijäljellä

(ja miksiköhän taas kun lisäsin jälkikäteen tunnisteita niin teksti hyppäsi ensimmäiseksi...Tämä siis aikaisemmin kesällä tapahtunutta. Eipä enää tarvitse unohdella tunnisteita tekstistä kun siitä tulee tämmöinen sotku)
Me käytiin äiskän kanssa matkailemassa Helsingissä tuossa viime vkloppuna ja takaisin tullessamme tuotiin mukanamme äitin sisko ja mun serkku (tai no tultiin niiden autolla, mutta ei olla niin tarkkoja :p) Niin ja autossa oli matkustamassa myös pari lisälabbista. Meillä oli alkuviikosta valkoinen (Lenni), keltainen (Tessa), ruskea (Elffi) sekä musta (Oskari). Aika komea nelikko. Niitä oli vain aika haastavaa saada samaan kuvaan.

Lenni harjoittelee noutamista parilla narupallolla. Oli vain niin lämmin ilma että koirilla loppui aika äkkiä puhti.

Tässä koko porukka paitsi iskä kameran takana ja sisko kaupungilla hummailemassa :D

Joku terävä saattaa huomata ettei vääränrotuisia otettu metsään mukaan. Oltiin ihan labbisporukalla niin oli rauhallisempaa (kun Basso ei räyhää jaloissa) eikä Wissiä enää oikein voi juoksuttaa metsässä irti.

Oskarikin malttoi hakea muutaman damin, mmutta olisi mieluummin tullut esittelemään niitä minulle tai äitille kun vienyt ne takaisin heittäjälle. Hienosti se silti kantoi ne käteen asti. Kerrankin!

Elossa!

Heipparallaa! Me ollaan elossa. Voidaan hyvin ja ollaan onnellisia!

Basso tahtoo kertoa että ei meille ole mitään sattunut eikä tapahtunut. Tai no on, mutta ei mitään ikävää. Hiljaiseloa on jatkunut jo hyvän tovin enkä voi vieläkään luvata että alkaisin postailemaan tiuhempaan tahtiin, mutta ajattelin laittaa muutaman jutun ajastukselle tämän viikon aikana niin ainakin jotain tänne tulee ilmestymään.

Wissi sai lääkkeet leishmaniaan ja näkyvät oireet (eli ihottuma, kuiva iho, läiskät ja anturan haavauma) on vähentyneet eikä uusia ole tullut. Antura on parantunut kokonaan eikä Wissi enää hoida sitä niin paljoa.

Basso syö edelleen paskaa ja siihen toivotaan vinkkivitosia. Aina välillä otan herkut mukaan ja jos ollaan kaksin Basson kanssa niin myös naksuttimen ja palkitsen syömättä jättämisestä. Se ei vaan ole ollut tarpeeksi jatkuvaa treeniä, joten syömäbileet jatkukoon!

Oskarilla on uusi päivähoitaja joka tahtois lainailla Oskaria monestikkin. Eikö ole mahtavaa! Ose saa paljon liikuntaa ja uutta seuraa ja tykkää hoitotädistään ihan sikana.


Niin ja sitten siihen miksi täällä on oltu niin hiljaa. Enhän toki tuo koirien blogissa kaikkia syitä esille, mutta koiriin liittyvin syy on se, että lopetan koulun ja hakupaperit uuteen kouluun on vetämässä! Paluu blogin pariin kertoo siitä että mä olen nyt tosi onnellinen ja elämä vie oikeaan suuntaan. Laitoin paperit menemään Kainuun ammattiopiston aikuiskoulutukseen. Arvatkaa vaan mitä ajattelin opiskella...

Eläintenhoitaja, eläintenkouluttajan suuntautumisvaihtoehto

Oon kuullu koulusta ja opettajista tähän mennessä pelkkää hyvää ja olin itsekin opettajaan yhteydessä kesällä ja sain kysymyksiini hyvin vastaukset. Nyt sitten pitää odotella monta kuukautta että tämä asia etenee, mutta jos tässä mennään plussan puolelle niin ette voi olla kuulematta!

Ennen koulua olen yhdessä eläintarvikeliikkeessä harjoittelussa, jotta saan lisää alan kokemusta. Pitäkää kaikki mulle peukkuja kovasti! Eihän tämä ole kuin elämäni paras juttu!

Tämän postauksen mukana tulee uusi tunniste 'Koulu' jonka alta toivottavasti jatkossa löytyy tälle tarinalle jatkoa